Kirppislöytöjä

Synttäriarvonnassa pyysin kertomaan mistä juuri sinä haluaisit lukea ja yksi suosituimmista ideoista oli selvästi kirppislöydöt. Täytyy tunnustaa että viime kirppiskerrasta oli jo aikaa, joten otin itseäni niskasta kiinni, varasin oman pöydän ja tein loistavia löytöjä pitkin kirppisviikkoa. Suurin osa löydöistä on pikkuveljelle, ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei isosisko tarvitse tällä hetkellä juuri mitään. Vihdoin ollaan siinä onnellisessa tilanteessa kun osa viimekesän vaatteista mahtuu edelleen, mm. KAIKKI kengät ♥

Kaikkiaan kävin tällä viikolla Lahden Lanttilassa kolme kertaa.
P1010005-001.JPGEnsimmäisellä kerralla löysin pikkuveljelle
farkut
2 paitaa
lippiksen
10,5€

P1010002.JPGToisella kerralla löysin
itselleni treenipaidan
pikkuveljelle soivan Olofin
isosiskolle Frozen UNO kortit ja juhlaballerinat
17,90€
Setin kallein tuote oli nuo ballerinat. Aivan uudenveroiset (jopa uudet?) ja raaskin ne ostaa, sillä ne sopivat tytön asuun meidän häihin oikein loistavasti.

P1010010.JPGViimeisellä kerralla, omaa kirppispöytää tyhjentäessä löysin pikkuveljelle
t-paidan
3 hihatonta paitaa
sortsit
Puuha-Peten Nosse auton
autopalapelin
14€
Yleensä en ostele lapsille leluja kun niitä tuntuu muutenkin tulevan sisään ovista ja ikkunoista. Mutta koska laitoimme juuri kirppikselle molemmilta ei niin leikittyjä leluja, nyt pystyimme ostamaan muutaman uuden sitten tilalle.

Mielestäni tein taas aivan loistavia löytöjä ja nyt onkin pikkuveljen kesävaatevarastoa kartutettu oikein urakalla. Kesä saakin nyt tulla, sillä me ollaan alettu laittamaan takapihaa kuntoon, pystytettiin trampoliini ja tilattiin jopa grilli ja puutarhakalusteet! Vielä kun keksittäisiin jostain hiekkalaatikko ja joku viitsisi rakentaa meille uuden terassin tuon kohta puretun tilalle niin kyllä kelpaa viettää kesää pihalla ♥

Lapsimessut 2018

Eilisessä postauksessa avasinkin jo vähän viikonlopun ohjelmaa, kuitenkaan kertomatta sen enempää Lapsimessuista. Nyt aion kertoa viikonlopusta messujen osalta. Viimevuoden messupostauksen pääset lukemaan Lapsimessut 2017. Nämä olivat neljännet Lapsimessut messubloggaajana. Pääsin siis ilmaiseksi messuille bloggaajapassilla.

Koska tiesin lauantain menevän ihan muissa puuhissa, pyrin ehtimään messuille edes hetkeksi jo perjantaina. Useiden hassujen sattumusten kautta ehdin lopulta ajoissa Mäntsälään ja sieltä 14.45 junaan, joten olin Pasilassa siinä puoli neljän aikaan. Messut olivat perjantaina auki kuuteen, joten ehdin olla reilut kaksi tuntia ja etsiä mitä lähdin hakemaan. Koska olin tulossa sunnuntaina messuilemaan esikoisen kanssa, päätin käyttää perjantain etsien kuopukselle tarvittavat vaatteet.

P1010229.JPGLähdin ostamaan kenkiä ja housuja, ostin lopulta

PONO design pipo & tuubihuivi
Kiddow jumper
Yo Zen leggings & pusero
Otava Pipsa Possu kirja

Olin muuten tyytyväinen ostoksiin, mutta todella pettynyt kenkävalikoimaan mitä oikeasti lähdin messuilta hakemaan. En löytänyt kuin yhden osaston jossa myytiin kenkiä, eikä niistä mikään vastannut sitä mitä etsin.

P1010011.JPGMyös pieni mies itse piti kovasti tuliaisista ja totesikin ne nähdessään ”jajja” eli lahja ♥

Perjantaina messuilla ei mielestäni ollut mitenkään kohtuuttoman paljon väkeä ja olinkin omista päivävalinnoista aika iloinen, kun näin kavereiden kuvia lauantain väkimääristä. Ei voi muuta sanoa kun että huhhuh! Perjantaihin verrattuna sunnuntaina väkeä oli enemmän, muttei kuitenkaan niin ettei sekaan olisi mahtunut.

Sunnuntaina suuntasimme ystävän kanssa Messukeskukselle heti aamulla noutamaan esikoista , jonka toinen ystävä toi mukanaan messuille tullessaan ♥ kiitos siitä vielä ♥  Portilla odotti jännittynyt pikkuneiti, joka ei olisi malttanut odottaa messuille pääsyä ja kummitädin näkemistä. Aluksi kiertelimme tytön perässä, joka säntäili halaamaan joka ikistä maskottia, mikä vaan vastaan tuli.

halaus_lapsimessut_2018_tatujapatu_unicorn_paulalehmä_puuhanalle_hertta_hertanmaailma_nameit_puppe_ainupupu_lidl.jpg”Äiti tuolla on ihan oikea unicorn!”

Olen aina nähnyt messuilla maskotteja, mutten arvannut että näitä oli näin paljon. Me emme edes törmänneet kaikkiin, sillä ainakin edellisten vuosien Miina ja Manu, sekä Muumit jäi näkemättä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKävimme Vekarat lavalla katsomassa jättisaippuakuplia, joiden jälkeen kuulutettiin että nyt saisi osallistua Vekaraviisuihin, eikä minua yllättänyt yhtään kun tytär oli heti käsi ylhäällä ”minä, minä”. Hän olisi halunnut laulaa Markan possun, mutta ennen ilmoittautumista empi kuitenkin osaisikohan sanoja ihan koko lauluun. Niimpä tilalle valikoitui Ihhahhaa, jota lähes joka ilta laulamme pikkuveljelle.

”Keikan” jälkeen lähdimme syömään ja shoppailemaan. Tyttö oli saanut mummilta rahaa mukaan, jonka saisi kuulemma käyttää mihin itse haluaa. Niin hän todella käyttikin.

lapsimessut_2018_teekupit_tivoli_glittertatuointi.jpgTyttö halusi käyttää rahansa mm.

Tivolilaitteisiin
Kasvomaalaukseen
Hyppyyn matkailuauton katolta
Glittertatuointiin

Ei huonot valinnat yhtään. Tosin siinä vaiheessa kun hän halusi ostaa jotain mukaan, jouduin hieman avustamaan rahallisesti, hih. Vihdoin ostimme tytön kauan kaipaaman uuden Top Modelin, sitä onkin tehty jo ahkerasti. Lisäksi ostimme isosiskolle samankaltaisen pipo & tuubihuivisetin PONO designilta, kuin pikkuveljellekin. Lisäksi hän tahtoi tuommoisen pikkumaskotin ja pöllötarrakirjan.

P1010235.JPGP1010243.JPGP1010219.JPGVaikka messuilla oli tytön mielestä ihan superia, ei se ollut mitään verrattuna junamatkaan, joita sunnuntaille kertyi jopa KAKSI. Ensin ajoimme junalla keskustaan, hakemaan tavarani tytön kummitädin luota. Sitten kävelimme takaisin asemalle ja suuntasimme Z junaan määränpäänä jälleen Mäntsälä. Rankan viikonlopun jälkeen oli ihan parasta, kun pojat olivat meitä vastassa asemalla ja nappasivat meidät mukaan kotimatkalle oman auton kyytiin ♥ 

Vaikka reissussa on ihanaa, niin kyllä se kotiinpaluu on aina vielä parempaa ♥

Kulttuuria ja kauneudenhoitoa

Päässäni oli messuviikonlopusta tietynlainen visio, mutta toteutus olikin sitten ihan toisenlainen. En sano että huono, nimittäin ei todellakaan huono! Alkuperäinen suunnitelma olisi ehkä ollut hivenen tylsä verrattuna lopulliseen viikonloppuohjelmaan.

20180420_195017.jpgViimehetkellä jouduin pääsin kysymään majoitusta Helsingissä asuvalta ystävältäni, sillä hotelliviikonloppu yksin ei houkuttanut ja viikonlopulle sovittu ohjelma ei sallinut jättää päivääkään välistä. Suuntasin siis perjantaina Helsinkiin pikaiselle Lapsimessukäynnille ja sieltä ystäväni luokse. Illalla kävimme syömässä sushia Kin Sushissa ja parilla viinilasillisella Deliberi K7ssa. Molempia voin suositella, sushi oli hyvää ja sitä riitti, eikä viinissäkään ollut valittamista.

P1010064.JPGLauantaiaamun herätyksen kannalta kävimme nukkumaan aivan liian myöhään, mutta onnekseni tapasimme Blogisisarten kanssa Ateneumin bistrossa vasta puolenpäivän aikaan. Lounastettuamme siirryimme museon puolelle, jota olin odottanut todella kovasti. En edes muista koska olisin viimeksi käynyt missään museossa ja käynnit ovat aina olleet vaikuttavia. Niin oli myös tämä. Erityisen vaikuttava oli Adel Abidinin näyttely ”History wipes”, joka päättyi tähän viikonloppuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAItse olen juuri niin aloittelija taiteen tulkinnassa, että oli lähes mahdotonta saada niistä selkoa lukematta tekstejä teoksien takana. Oli kuitenkin mielenkiintoista katsoa ensin, lukea tarkemmat tiedot vasta sitten ja katsoa taas uudelleen. Monen teoksen kohdalla kuvauksen lukeminen ikäänkuin avasi silmät. Ensin saatoin tuntea jopa huvittuneisuutta, kunnes luin tekstin ja olin jopa ahdistunut lukemani jälkeen. Toisaalta mielestäni hyvä taide herättää voimakkaita tunteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA210418-Ateneum-5969Oli upeaa nähdä kaikki suosikkiteokseni saman käynnin aikana ja erityistä siitä teki ihanat blogisisaret, joiden kanssa pääsimme vaihtamaan ajatuksia kierrellessämme. En usko että olisin saanut näyttelyistä yhtä paljon irti ilman saman henkisiä juttukavereita. Lopuksi otimme vielä kuvan tapaamiseen osallistuneiden sisarten kanssa. Kurkkaa ihmeessä alla olevista linkeistä minkälaisia blogeja meiltä löytyy.

Craft candidate / Kahden talon väkeä
Katarimarian proosallinen arki ja räpellykset
Kivempi blogi
Korpikiven tupa / Tsajut
Käsintehtyä ja kaunista
L u m i s i i v e t
Maisan elämää
Saippuakuplia olohuoneessa
Suvililja.net / Yrittäjän kengissä
Taikasaappaat
Turkooseja unelmia

P1010107.JPGMuseolta suuntasimme porukalla City centerin Lushiin, tutustumaan käsintehtyyn eläinkokeettomaan tuoreeseen kosmetiikkaan. Olin aiemmin kuullut merkin vain nimeltä, ja pelkona oli lähinnä kaamea migreeni hajustetusta tilasta. Toisin kuitenkin kävi ja yllätyksekseni huomasin pystyväni olemaan paikalla ongelmitta. Oli todella kiinnostavaa kuulla tuotteista, sekä niiden käytöstä ja jopa valmistuksesta. Plussaa saa ehdottomasti kierrätettävät pakkaukset ja jopa täysin pakkauksettomuus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAP1010259.JPGSaimme mukaamme muutamia tuotteita kokeiluun, mikä oli kiva juttu, sillä minulla ei tosiaan ole minkäänlaista kokemusta tuotteista aiemmin. Nyt olen tätä kirjoittaessa ehtinyt jo kokeilla lisäksi ostamaani Scrubeeta, johon ihastuin jo ensikokeilulla. Totesinkin sen loistavaksi avuksi säärien sheivaamisessa. Silkkinen iho, eikä lainkaan punoitusta tai kirvelyä. Jatkoon! Tuotteista kerron ihan omassa postauksessaan kunhan saan vähän enemmän käyttökokemusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERALushin jälkeen liukenin hetkeksi paikalta shoppailemaan, sillä lapsimessut eivät olleet tarjonneet minulle sitä mitä lähdin reissusta hakemaan. Nimittäin pikkuveljelle kesäkenkiä. Painelin Din Skohon, joka ei yleensä tuota pettymystä kenkäostoksilla. Tällä kertaa kuitenkin löysin sieltä vain lenkkarit, joten kiertelin vielä vähän. Päädyin Koo kenkään, josta löysin sattumalta itselleni Tomsit ja laajemman katsauksen myötä myös pikkumiehelle Adidakset. Matkalla kenkäostoksille satuin kävelemään Vero Modan ohi, josta oli pakko kotiuttaa jo pitkään haaveilemani keltainen sadetakki.

20180421_201512.jpgLöysin etsimäni sen verran nopeasti, että ehdin vielä blogisisarten kanssa syömään Pikku Nepalilaiseen. Minulla oli niin kamala nälkä, että unohdin ottaa kuvan kauniista annoksestani. Ruoka oli erittäin hyvää ja juttua riitti niin hyvin, että lähdimme vielä pienellä porukalla lasillisille ruokailun jälkeen. Olen vieläkin aivan mykistynyt siitä miten ihania muut yhteisömme jäsenet ovat!

Nukkumaankäynti meni taas myöhäiseksi, mutta jaksoin onneksi vielä sunnuntain ihan hyvin messuilla, eikä kotimatkakaan ollut kovin tuskainen. Olimme kotona kuitenkin vasta illalla ja valehtelisin jos väittäisin etten olisi ollut väsynyt kolmen pitkän päivän jälkeen. Jottei tästä tule kilometrin mittaista, messupostaus tulee erikseen.

P1010002.JPGPahoittelen ettei blogin synttäriarvonnasta ole kuulunut mitään. Minä unohdin tämän ihan kokonaan perjantaina ja viikonloppu menikin poissa kotoa. Nyt olen kuitenkin arponut voittajan, joten paljon onnea Katja! Olen laittanut sähköpostia.

synttäriarvontavoitto.jpgKiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille, sain teiltä aivan huikean määrän hyviä postausehdotuksia ja oli kiva vähän kuulla siitä mitä te tykkäätte lukea. Käytän listaa jatkossa uusia postauksia suunnitellessa ♥

Kuka sinne Lapsimessuille lähtee?

No minäpä kerron. Arvonnan onnettarena nimittäin toimi meidän oma prinsessa ja nosti hatusta seuraavan lapun. Paljon onnea voittajalle, olen laittanut sähköpostia ♥

Lapsimessuille – Äidin kasvatusopas - Google Chrome 9.4.2018 19.44.05.bmpKoska samalla nimimerkillä oli useampi, toteutin arvonnan hieman eri tavalla. Listasin osallistujat kommenttikentästä ja samoihin nimimerkkeihin laitoin suosiolla perään 2. tai 3. jolloin sain listattua kaikkien osallistumiset. Tällä kertaa voittajakin oli tällainen useammalla oleva nimimerkki, joten älkää ihmetelkö numeroa nimen perässä, vaikkei sitä kommentissa olekaan.

lapsimessuarvontaLippis löytyi kun kaivoimme välikausivaatteet talvijemmasta ja veimme topat tilalle. Samalla teimme vähän listaa siitä mitä jää ostoslistalle Lapsimessuja varten. Ainakin se selvisi ettei kukaan meidän perheestä tarvitse yhtäkään päähinettä. Itse lähden metsästämään seuraavia juttuja:

  • pikkuveljelle housuja
  • pikkuveljelle tennarit
  • joku ihana uusi koko perheen peli

Miltä sinun ostoslista Lapsimessuille näyttää?

Uskoisin että keksin vielä sen sata miljoonaa kohtaa tuohon listalle kun messupäivä lähestyy, saatte sitten postauksen ostoksista jos kehtaan myöntää mitä kaikkea lähti mukaan.

Prinsessavaatteita

Joku varmasti erehtyy luulemaan ettei meillä ole enää mitään muita vaatteita kuin Noshia. Totuus on se, että vaikka valtaosa onkin Noshia, kaikki ei kuitenkaan sitä ole. Esikoinen on enemmänkin prinsessatyyppiä ja mieluisia vaatteita ei aina edustamaltani merkiltä löydy. Tykkään kuitenkin suosia muita kotimyyjiä, joten tällä kertaa tilasin kevät/kesävaatetta esikoiselle Pompdeluxilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOstoskoriin tarttui
Edna junior pusero – off white ja powder
Ironwood junior sukkahousut – powder ja grey melange/off white
Hailey jr collegefarkut narrow fit – blue denim
Elim junior hame – blue stripe

Kaikista tuotteista otettiin koko 122/128 ja se onkin juuri oikea koko noin 120cm pitkälle. Nuo puserot on niin kauniit ja menevät ihan kaiken kanssa niin arkena kuin juhlanakin!

Onko teille kotiutunut jotain tämän kevään Pomppia?

Jos olet aikeissa tilata, niin tue ihmeessä edustajaa tilaamalla shopping advisorin kautta.
Minun edustajani on ihana Jenni, jonka facebooksivun löydät täältä.

Lapsille NOSHia

NOSH-rakkauteni alkoi jotakuinkin kaksi vuotta sitten, kun ihan vahingossa meille kulkeutui parit käytetyt lastenvaatteet. Ihastuin siihen laatuun ja tuntumaan. Miten ihanan pehmeältä voi tuntua vuosia käytössä ollut vaate. Samalla olin tilanteessa, jossa piti miettiä joko töihinpaluuta tai sitä millä eletään hoitovapaani ajan.

Lähetin hakemuksen Noshille ensin ihan vaan kokeillakseni, mutta jo muutaman päivän asiaa mietittyäni olin varma että tämä olisi minua varten. Lähetin siis uuden inNOSHtuneemman hakemuksen ja pääsinkin ensin haastatteluun ja sitten edustajaksi. Päivääkään en ole katunut tämän työn aloittamista, vaikka alussa tuntuikin hurjalta alkaa yrittäjäksi. Kirjanpitäjän hankkiminen olikin kaikista paras päätös heti aloituksessa, ilman en olisi selvinnyt kaikenmaailman ilmoituksista.

Jokatapauksessa tänään on juuri äsken julkaistu uusi Nosh lastenmallisto ja siitä parit kuvat nyt tässä alla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMe päästiin pari päivää sitten ihastumaan näihin uutuuksiin lasten kanssa ja otimme hieman kuvia valmiiksi. TYRSKY, KURKI ja TIGER ovat ihan uusia kuosia tällä kaudella ja voin kertoa, että me kyllä tykätään ihan todella paljon! Tuntuu todella vaikealta valita mitä näistä uutuuksista muuttaa meille, sillä nyt on niin omaa sekä lasten silmiä miellyttävä mallisto. Ainakin yläkuvan KULMA pusero ja alimman kuvan TYRSKY mekko on saatava ja entäs ne kaikki ihanat KURKI tuotteet!

Lisää sovituskuvia löydät edustajaryhmästäni Nosh / Lotta Kilpinen tervetuloa!

Ps. Ihanaa naistenpäivää kaikille ♥

Syyskuun kirppislöydöt

Kävin pitkästä aikaa Lahden Lanttilassa shoppailemassa ja heräteostoksena hankin omankin kirppispöydän tälle viikolle. Tämä on ainut kirppis jossa teen löytöjä joka ikinen kerta, voin siis suositella visiittiä myös ulkopaikkakuntalaisille. Vaikka olenkin nykyään tarkka lastenvaatteiden laadusta ja siitä ettei käytetyn pinta ole nyppyinen, löydän aina ostettavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATällä kertaa löysin juuri sen mitä lähdin etsimään, eli pikkuveljelle toppahaalarin. Sen lisäksi löysin samaa merkkiä toppalakin ja aina niin tarpeelliset todella hyväkuntoiset collegehousut. Myös isosisko sai jotain, löysin nimittäin aivan hänen näköisen collegepuseron, joita meillä on aivan luvattoman vähän ja syyskengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toppahaalari – Molo Kids – 40€
Meillä ei ole ennen ollut kyseistä merkkiä, joten innolla odotan millainen Molo on käytössä. Tämä oli kuitenkin juuri niin herkullisen värinen ja hyväkuntoinen, että se lähti todellakin mukaani. Kaksi vetoketjua näyttää toimivalta, saa nähdä onko käytännössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toppahattu – Molo Kids – 6,50€
Tämän malliset talvihatut on hyväksi todettuja, sillä isosiskolla oli aikoinaan Reiman vastaava. Hattu sopii kivasti haalarin väriin ja on samaa sarjaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Collegehousut – Lindex – 2€
Ihan perus colleget, mutta täysin uudenveroiset, maksan siis mielelläni kaksi euroa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Collegepusero – Minymo – 3,50€
Tämäkin pusero aivan uudenveroinen ja tytär ihastui siihen itse. Väri on ihana, hieman persikkainen eikä mikään pinkkipinkki.OLYMPUS DIGITAL CAMERASyyskengät – ei lukenut merkkiä – 1,50€
Hintaansa nähden oikein hyväkuntoiset merkittömät kengät. Nämä menevät ns. siistimpinä kenkinä silloin, kun ulos laitetaan vain takki. Näidenkin väri houkutti ostamaan ja ajattelin että tuohon hintaan niitä ei tarvitse montaa
kertaa käyttää jos eivät tunnukaan hyviltä.

Tällaisia kirppistelyjä tällä kertaa. Itse olen aivan supertyytyväinen ostoksiin ja saa nähdä mitä kaikkea löydän huomenna, kun menen tyhjentämään oman pöytäni. Perusvaatteita löytäisin mielelläni molemmille vielä vähän lisää. Lapsilla on hyvin vaatteita, mutta kyllä niitä sotkeentuukin ja juuri kävin molempien kaapit läpi ja vein kirppikselle pienet.

Vinkki: Nyt ilmeisesti kannattaa myydä,
sillä oma viikkomyyntini näyttää paremmalta kuin koskaan!

Harrastuksena kalenteri

Moni minut tunteva tietää että elän nenä kiinni kalenterissa. En ole koskaan innostunut sähköisistä kalentereista, vaan nautin suunnattomasti käsin kirjoittamisesta. Samalla viikkoaukeamalla onkin usein montaa erilaista kirjoitustyyliä kaunosta koristelluihin tikkuihin.

Lupasin jo jokin aika sitten kertoa kalenterituunausharrastuksestani. Jostain syystä en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi, sillä aina kun saan kuvauskuntoon jonkun viikkoaukeaman, sisältää se sen verran henkilökohtaisia tietoja ja asioita etten halua esitellä sitä muille. Siispä nyt kun kävimme lasten kanssa hieman shoppailemassa askartelutarvikkeita, päätin esitellä ne ja tehdä yhden tulevan aukeaman pelkästään ostoksillani.

Havainnekuvassa aukeamat eivät ole aivan samanlaisia, mutta ymmärtänet idean. Eli siis aukeamat ovat tyhjiä, jolloin niistä voi tehdä aivan oman näköisensä. Oranssi ei ole ihan omin värini, mutta koska kesä on vihdoin täällä, aion käyttää sitä paljon!kalenteri_planner_kalenterimania_mambi_meandmybigideas_happyplanner_classic.jpgMinulla on Mambi (Me and my big ideas) Happy Planner Classic-kokoisena. Olen ostanut tähän erikseen kultaiset kannet kalenteriani suojaamaan. Tykkään tästä ihan hirveän paljon ja kirjoittamistakin helpottaa todella paljon se että tässä on kätevästi irroitettavat sivut. Myös vaihdettavat renkaat tekevät Happy Plannerin muokkaamisesta ihan uskomattoman helppoa. Kalenterin voi joko tehdä alusta alkaen itse, tai sitten ostaa valmiina.

Kävimme Lahden keskustassa shoppailemassa hieman kalenteritarvikkeita ja seuraavat tarttuivat mukaan. Piti ostaa vain nuo väritettävät tarrat, mutta hups!kalenterituunaus_kalenteritavaraa_tarra_washiteippi_kuviopaperi_leimasin.jpgKuviopaperit, muoviteipit, 3:n washiteipin pakkaus, kirjainleimasimet – Tiger
Väritettävät tarrakirjat, 4:n washiteipin pakkaukset ja loput leimasimet – Sinooperi

Ilmeneekö kenelläkään muulla tällaista ongelmaa, että haluat jonkun tietyn teipin (tai jotain ihan muuta) ja se on samassa pakkauksessa monen muun teipin kanssa, niin se koko pakkaus on sitten ostettava? Toki varmasti käyttöä keksin muillekin, mutta tuon viiriteipin takia ostin koko pakkauksen.

VINKKI:
Washiteipit ovat melko läpikuultavia, joten jos haluat peittävän lopputuloksen, liimaa teippi ensin tarrapaperille ja liimaa peitettävään kohtaan vasta sitten.

Harrastuksena tämä on askartelijalle ihan ykkönen. Ei vaadi mitään tiettyä päivää tai kellonaikaa ja kesken voi jättää jos malttaa ja vain luovuus on rajana. Koska itse olen vuosia harrastanut korttiaskartelua, on tarvikkeita kertynyt jo aika kiitettävästi ja ne on hyvin sovellettavissa myös kalenteriaskarteluun.

Kalenteriharrastuksen löysin Kalenterimania ryhmän kautta. Kalenterimania on antanut minulle paljon muutakin kun vain harrastuksen, sellaista yhteenkuuluvuudentunnetta jota ei voi rahassa mitata! Jos sinäkin haluat tutustua kalenteriharrastukseen, klikkaa tänne:
Kalenterimanian facebook
Kalenterimania

 

Kirppislöytöjä

Minut tuntevat tietävät että pidän todella paljon kirppiksistä. Rakastan kiertää koko paikan ihan rauhassa ja tehdä sieltä hyviä löytöjä. Vietimme eilen koko perheellä aikaa Launeen perhepuistossa ja siinä sivussa kävin ihan yksin Lanttilassa tekemässä niitä löytöjä. Tällä kertaa mukaan tarttui 32€:lla (osa tuotteista oli nähtävästi alessa, koska maksoin tuon 32€ vaikka yhteissumma on suurempi) kassillinen todella hyväkuntoista vaatetta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAName It leijonabodybody – 3,50€
Lindex farkut – 2,00€
H&M hihaton body – 0,10€
H&M sortsit – 2,00€
Name It leijonabody – 3,50€
H&M collegehousut – 0,50€

kirppislöydöt sinistä pojalle kirpputori kirppis name it lindex välikausiLindex collegepusero – 8,00€
Name It välikausihaalari – 10,00€

OLYMPUS DIGITAL CAMERANelly maximekko – 10,00€

Mielestäni tein aivan huikeita löytöjä! Nämä olivat kaikki todella hyväkuntoisia. Tuossa hihattomassa bodyssä on haaranepparin kohdalla yksi reikä joka ei käyttöä haittaa, mutta vaikutti selvästi hintaan. Välikausihaalarikaan ei ihan priimakuntoinen ole, mutta mielestäni vielä hyvinkin kympin arvoinen.

Tykkään ostaa kirppikseltä, mutta en huoli nyppyisiä ja tahraisia vaatteita, joten löytöjen tekeminen on joskus todella vaikeaa. Nyt olen kuitenkin innoissani näistä ostoksista, sillä sain paljon hyviä vaatteita pikku M:lle. Löysinpä itsellenikin mekon kesän juhliin.

Mikä on sinun suosikkikirppiksesi?