Kotimyynti – miten ja miksi?

Olen jo aiemminkin kertonut olevani Noshin kotimyyntiedustaja. Idean omaan edustajuuteeni sain keväällä 2016, kun tuntui siltä että pelkästään kotona en jaksa olla. Hain edustajaksi ensin tyylillä ”pääsen jos pääsen”, mutta jo parin päivän päästä laitoin uuden hakemuksen että pääsisin varmasti. Olen aina ollut hyvä kirjoittamaan työhakemuksia, joten olin melko varma että jos oikeasti haluan, pääsen edustajaksi.

Alussa kohtasin aivan hirveästi ennakkoluuloja. Sukulaiset, ystävät ja jopa perheenjäsenet pohtivat onko tämä oikea työ ja voiko tällä ihan oikeasti tulla toimeen. ”Kuka nyt vaatteita ostaa?” Itse jatkoin kuitenkin luottavaisin mielin ja innostuin koko ajan vaan enemmän. Nythän minulla oli myös jotain näytettävää epäilijöille. Yhdelle epäilijälle olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen siitä, ettei hän uskonut minun pystyvän hoitamaan itse kirjanpitoani. Siitä en olisi selvinnyt ja palkkasinkin maailman ihanimman kirjanpitäjän, josta on tullut minulle yksi läheisimmistä ihmisistä ♥
nosh_kotimyynti_lastenvaatteet_naistenvaatteet_aidinkasvatusopas_blogi.jpgNyt on menossa kolmas kauteni edustajana (aloitin 8/16), joten on aika kertoa miten menee. Kuukausituloni ovat sen verran, että pystyn olemaan lasten kanssa kotona (vanhempainvapaalla). Tokikaan mikään palkka ei tule ilman työtä ja tässä hommassa päivät venyvät yleensä pitkiksi vielä lasten käytyä nukkumaan. Tämä on kuitenkin ihan hirveän suuri rikkaus ja pidän ihan hirveästi meidän päivistä. Elämä on koko ajan vain helpompaa nyt, kun muutimme omakotitaloon. Päivät vietän lasten kanssa kotona ja iltaisin suuntaan kutsuille, joskaan en ihan joka päivä. Myös viikonloppuisin olen paljon pois, mutta harvoin kokonaisia päiviä.

Yksi suurimmista syistä hakea edustajaksi juuri Noshille on tuotteiden laatu. Itse olen nykyään hirveän tarkka siitä, minkä kuntoisia vaatteita käytän itselläni ja lapsilla. Nyppyinen vaate ei ole mukavan tuntuinen päällä, joten sellainen jää kaappiin. Pidän ihan tosissani siitä, että vaikka hinta onkin suurempi kuin markettivaatte, sille rahalle saa oikeasti vastinetta. Kaikki tuotteet ovat luomupuuvillaa, lastenvaatteet ovat kaksoiskokoja mikä takaa niille oikeasti pitkän käyttöiän, vaatteilla on hyvä jälleenmyyntiarvo.

Myös eettisyys ja ekologisuus painavat vaakakupissa nykyään todella paljon. On ihanaa tietää että Nosh tuottaa vastuullisesti kestäviä, yhä uudelleeen ja uudelleen pestäviä vaatteita.
nosh_kotimyynti_lastenvaatteet_naistenvaatteet_aidinkasvatusopas_blogi_2.jpg
Vaatekutsut ovat aina hauska kokemus. On ihanaa päästä muiden innostuneiden kanssa hypistelemään, ihastelemaan ja sovittelemaan kauden vaatteita. Itse olin ennen kova järjestämään kaikenlaisia kissanristiäisiä, joten myös vaatekutsuista on kokemusta. Otin sen mahdollisuutena kokeilla leipoa jotain ihan uutta. Esikoisen vauva-aikana kutsut olivat myös loistava syy kutsua vieraita ja shoppailla helposti ystävien kanssa.

Henkilökohtaisesti kammoan shoppailemista lasten kanssa. Se on niin kauan kivaa kun ostamme lastenvaatteita, mutta jos minun pitäisi ravata sovituskopista toiseen nuo kaksi hassutinta mukanani, noh… ajatuksestakin tulee hiki. Vaatekutsuilla pääset sovittamaan rauhassa ja vaikka lapset olisivat mukanasi, ei ensimmäisenä sovitusten välissä tarvitse jumpata toppakamppeita päälle ja pois.

Oletko sinä järjestänyt joskus NOSH vaatekutsut?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMikäli asut Päijät-Hämeessä tai lähialueilla ja haluat järjestää omat vaatekutsut, ota ihmeessä yhteyttä niin varataan sinullekin ihana shoppailuhetki ystävien kanssa.  Kalenteristani löytyy vielä muutamia aikoja loppukaudelle. Kenties järjestät sunnuntaibrunssin, perjantaisen tyttöjen skumppaillan, lasten leikkitreffeille tekemistä tai mitä tahansa, minä tulen mielelläni paikalle 🙂 Kutsujen järjestäminen ei edellytä hirvittävää määrää vieraita tai sitä että pitää leipoa. Kaupan keksipaketti kahvin kanssa on myös oikein hyvä vaihtoehto.

Facebookrymäni löydät alla olevasta linkistä:
Nosh / Lotta Kilpinen
Myös sähköpostitse voi ottaa yhteyttä:
lotta.kilpinen@nosh-kotimyynti.fi

Ryhmään voit liittyä vaikka olisit kauempaakin. Järjestän kivoja arvontoja ja nyt onkin kuun loppuun voimassa huiviarvonta kaikken kauttani tilaavien kesken. Voit tehdä tilauksen kauttani vaikka asuisit toisella puolella Suomea, sillä paketit lähetetään jokaiselle kotiin. Edustajan kautta tilatessa tuet naisyrittäjää, saat edullisemmat postikulut, henkilökohtaista palvelua, sekä saat käyttöösi VIP-edut.

2kk jouluun on…

Mihin tämä vuosi on oikein kulunut? Luulin jotenkin että vauvavuosi menee nopeasti, mutta että tämä seuraavakin. Olemme pian jo marraskuussa ja ihmettelen tässä vaan minne meni kesä. Minut tuntevat tietävät että olen todellinen jouluihminen, joten johan tässä hiipii mieleen kysymyksiä; Mitä lahjaksi? Missä vietetään joulu? Mitä tarjotaan? Millaisen teeman pikkuveli saa 2-vuotissynttäreilleen joulukuussa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEsikoisen isän kanssa on sovittu että hän on jokatoisen joulun meidän kanssa ja jokatoisen isänsä kanssa. Onhan se reilu järjestely, mutta lähinnä pikkuveljen puolesta harmittaa ettei joulua vietetä koko perheellä. Kuitenkin on aivan ihanaa että esikoinen pääsee viettämään joulua myös isänsä ja tämän puolen suvun kanssa ♥

Onneksi kukaan meistä ei pahastu vaikka joulu ei olisikaan vain se jouluaatto. Meille joulu on ainakin koko joulukuun, joten myös tytön kanssa ehdimme viettää ihanaa rauhallista joulun aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvan neuletakki saatu blogiyhteistyössä Ecobabyltä.
Kannattaa kurkata mallisto, sillä meillä on nämä molemmilla lapsilla ja viimetalviset sopivat edelleen molemmille. Neuletakki on GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa ja kestää jopa 60 asteen pesun, sekä rumpukuivauksen. Ecobaby facebook

Nyt kun me vihdoin asutaan omakotitalossa, haaveilen siitä että viettäisimme kotona joulun. Salaa haaveilen myös siitä että hankittaisiin ihan överit jenkkityylin jouluvalot, joista saisi migreenin jo kilometrin päästä. Olisihan semmoinen valaistu poro nyt vaan ihan jäätävän hieno! Pihalle olemme lasten kanssa suunnitelleet myös jäälyhtyjä, lumilinnan ja ja ja…

Sisällä joulusisustaminen takkuaa myös. Se on kumma juttu että jokaisen muuton jälkeen on aina ollut sellainen olo että joulukamat menee vaihtoon. Verhot, tyynyt ja muut koristeet eivät sovi enää yhtään uuteen sisustukseen ja kaikki näyttää riitelevän keskenään. Nyt haaveilenkin hillitystä valkoisesta joulutyylistä. Joulupukin pajan sijaan koti voisi näyttää talven ihmemaalta ♥ Tällainen värimaailma on myös helpompi yhdistää pikkuveljen synttäriteemaan, on se sitten mikä vain.

Löytyykö ruudun siltä puolelta jouluihmisiä? Mitä odotat joulussa eniten? Entä kuinka kauan uskoisit joulukoristeiden pysyvän jemmassa tänä vuonna?

Syyskuun kirppislöydöt

Kävin pitkästä aikaa Lahden Lanttilassa shoppailemassa ja heräteostoksena hankin omankin kirppispöydän tälle viikolle. Tämä on ainut kirppis jossa teen löytöjä joka ikinen kerta, voin siis suositella visiittiä myös ulkopaikkakuntalaisille. Vaikka olenkin nykyään tarkka lastenvaatteiden laadusta ja siitä ettei käytetyn pinta ole nyppyinen, löydän aina ostettavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATällä kertaa löysin juuri sen mitä lähdin etsimään, eli pikkuveljelle toppahaalarin. Sen lisäksi löysin samaa merkkiä toppalakin ja aina niin tarpeelliset todella hyväkuntoiset collegehousut. Myös isosisko sai jotain, löysin nimittäin aivan hänen näköisen collegepuseron, joita meillä on aivan luvattoman vähän ja syyskengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toppahaalari – Molo Kids – 40€
Meillä ei ole ennen ollut kyseistä merkkiä, joten innolla odotan millainen Molo on käytössä. Tämä oli kuitenkin juuri niin herkullisen värinen ja hyväkuntoinen, että se lähti todellakin mukaani. Kaksi vetoketjua näyttää toimivalta, saa nähdä onko käytännössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toppahattu – Molo Kids – 6,50€
Tämän malliset talvihatut on hyväksi todettuja, sillä isosiskolla oli aikoinaan Reiman vastaava. Hattu sopii kivasti haalarin väriin ja on samaa sarjaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Collegehousut – Lindex – 2€
Ihan perus colleget, mutta täysin uudenveroiset, maksan siis mielelläni kaksi euroa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Collegepusero – Minymo – 3,50€
Tämäkin pusero aivan uudenveroinen ja tytär ihastui siihen itse. Väri on ihana, hieman persikkainen eikä mikään pinkkipinkki.OLYMPUS DIGITAL CAMERASyyskengät – ei lukenut merkkiä – 1,50€
Hintaansa nähden oikein hyväkuntoiset merkittömät kengät. Nämä menevät ns. siistimpinä kenkinä silloin, kun ulos laitetaan vain takki. Näidenkin väri houkutti ostamaan ja ajattelin että tuohon hintaan niitä ei tarvitse montaa
kertaa käyttää jos eivät tunnukaan hyviltä.

Tällaisia kirppistelyjä tällä kertaa. Itse olen aivan supertyytyväinen ostoksiin ja saa nähdä mitä kaikkea löydän huomenna, kun menen tyhjentämään oman pöytäni. Perusvaatteita löytäisin mielelläni molemmille vielä vähän lisää. Lapsilla on hyvin vaatteita, mutta kyllä niitä sotkeentuukin ja juuri kävin molempien kaapit läpi ja vein kirppikselle pienet.

Vinkki: Nyt ilmeisesti kannattaa myydä,
sillä oma viikkomyyntini näyttää paremmalta kuin koskaan!

Syksyasusteita ja arvontaa

Postaus on toteutettu yhteistyössä Eri Designin kanssa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Blogihiljaisuudesta huolimatta tai sen ansiosta meillä on ollut aivan huikea kesä. Ollaan tehty paljon. Kesään kuului muuttoa, töitä, pihahommia, omakotitalon ostoa, häiden suunnittelua, rippijuhlia, uusiin upeisiin ihmisiin tutustumista, kotimaan matkailua ja vaikka mitä muuta. Vaikka kelit eivät olleet niin hyviä kuin olisivat voineet olla, kesä oli ihan super.

Nyt sitten ollaankin päästy jo syksyyn ja siitäkin on tulossa ihan super! Ollaan ehditty syyskuussa jo muuttaa ja minä täytin taas yhden vuoden lisää. Haltioissani olen syksystä jo ihan säiden puolesta. Viileämmällä kelillä hengittäminen on niin paljon helpompaa ja on ihana pukea päälle ihania syksyasusteita.

Me saimmekin yhteistyön merkeissä esikoisen kanssa aivan ihanat rusettipannat ja pikkuveljelle lippapipon Eri Designilta. Sain itse valita kankaat, joten tietysti valitsin Noshia. Tiia on ommellut minulle myöskin emännänlahjoja Noshin kankaista ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pikkuveljelle valitsin lippapipon turkoosista SIRKUS kuosista.
Pipossa erityistä huomiota saa kaareva lippa,
jonka ansiosta koko pipo istuu päähän paljon paremmin kuin suoralippainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Isosisko sai rusettipannan meleeratun harmaasta trikoosta,
sillä se sopii niin moniin jo olemassa oleviin vaatteisiin.
Leveän pantaosan ansiosta panta myös suojaa korvia syksyn viimoilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAItselleni valitsin tylsänä yksivärisen mustan rusettipannan, sillä se on helppo yhdistellä minun jo olemassa olevaan garderobiin. Pidän siitä todella paljon, sillä se pelastaa nopeasti huononkin hiuspäivän! Itse itsensä kuvaaminen on aika haastavaa.

Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa valitsemasi lippapipo tai rusettipanta!
Osallistu arvontaan tykkäämällä Handmade by ERI facebooksivuista ja valitsemalla suosikkituotteesi Eri Design verkkokaupasta ja linkittämällä sen tähän alle kommenttikenttään. Arvonta on voimassa kaksi viikkoa alkaen nyt ja päättyen 4.10. kello 14.00. Voittaja julkaistaan blogissa.

P8210075.JPG
Eri Design on upean yhden äidin yritys, joka on alunperin lähtöisin lapsen mukanaan tuomasta innostuksesta ompelemiseen. Tiia taikoo kankaasta sellaista, mitä minä en lähtisi edes kokeilemaan. Rohkeasti siis tilaamaan jos sinäkin kaipaat tuotteita jonka kuosin saat itse valita monista ihanista vaihtoehdoista!

Eri Design on yhden äidin pyörittämä verkkokauppa. Verkkokaupasta löydät uniikkeja ja kotimaisia, käsin tehtyjä tuotteita niin vauvoille kuin aikuisillekkin, lahjaksi ja omaan kotiin. Valikoimaan kuuluu mm. lastenvaatteet, asusteet, vauvatarvikkeita, hopeakorut, piensisustustuotteita, ym.”

Eri Design verkkokauppa
Handmade by ERI facebook

Lippapipo ja rusettipannat saatu postausta vastaan.

Kirppislöytöjä

Minut tuntevat tietävät että pidän todella paljon kirppiksistä. Rakastan kiertää koko paikan ihan rauhassa ja tehdä sieltä hyviä löytöjä. Vietimme eilen koko perheellä aikaa Launeen perhepuistossa ja siinä sivussa kävin ihan yksin Lanttilassa tekemässä niitä löytöjä. Tällä kertaa mukaan tarttui 32€:lla (osa tuotteista oli nähtävästi alessa, koska maksoin tuon 32€ vaikka yhteissumma on suurempi) kassillinen todella hyväkuntoista vaatetta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAName It leijonabodybody – 3,50€
Lindex farkut – 2,00€
H&M hihaton body – 0,10€
H&M sortsit – 2,00€
Name It leijonabody – 3,50€
H&M collegehousut – 0,50€

kirppislöydöt sinistä pojalle kirpputori kirppis name it lindex välikausiLindex collegepusero – 8,00€
Name It välikausihaalari – 10,00€

OLYMPUS DIGITAL CAMERANelly maximekko – 10,00€

Mielestäni tein aivan huikeita löytöjä! Nämä olivat kaikki todella hyväkuntoisia. Tuossa hihattomassa bodyssä on haaranepparin kohdalla yksi reikä joka ei käyttöä haittaa, mutta vaikutti selvästi hintaan. Välikausihaalarikaan ei ihan priimakuntoinen ole, mutta mielestäni vielä hyvinkin kympin arvoinen.

Tykkään ostaa kirppikseltä, mutta en huoli nyppyisiä ja tahraisia vaatteita, joten löytöjen tekeminen on joskus todella vaikeaa. Nyt olen kuitenkin innoissani näistä ostoksista, sillä sain paljon hyviä vaatteita pikku M:lle. Löysinpä itsellenikin mekon kesän juhliin.

Mikä on sinun suosikkikirppiksesi?

Lapsimessut 2017

lapsimessut 2017 messut lastenvaatteet.jpgNämä olivat neljännet lapsimessut, joista nämä olivat kolmannet messubloggaajana. Tänä vuonna sain messukaveriksi ystäväni J:n ja lapset jäivät suosiolla pois reissusta. Olivat siis molemmat sukuloimassa ja minulle tämä kävi paremmin kuin hyvin. Tänään käytiin haistelemassa sitä mikä on in ja mikä out. Löysin aika paljon kaikkea mikä oli mielestäni IN.

lapsimessut 2017 oot niin ihana.jpgKysyin itseltäni noin sata kertaa mielessäni voiko viisivuotiaalle ostaa uuden vauvakirjan. Päädyin ratkaisuun ettei ainakaan tänään. Nämä Oot niin ihana-vauvakirjat ovat suuri ihastuksen kohteeni ja tahtoisin ne molemmille lapsille. En kuitenkaan raaskinut, ainakaan tänään. Jos meidän perheeseen tulisi vielä vauva, tämä olisi hankintalistan kärjessä!

donebydeer lapsimessut 2017.jpgDone by deer tuotteet ovat aiheuttaneet ihastusta jo monena vuonna, eikä syyttä. Tuotteet ovat aivan ihania pastellisine sävyineen ja suloisine eläimineen. Valitettavasti meillä ei ole tarvetta lasten astioille, pehmoleluille tai edes ruokalapuille, joten tuotteet jäivät kauniisti hyllylle.

lapsimessut 2017 mimmit.jpg
lapsimessut 2017 äidin kasvatusopas mimmit yhteiskuva.jpgV on meillä kova Mimmit-fani. Meillä on ollut parisen vuotta kaksikin Mimmien levyä ja ne ovat ihan jokapäiväisessä kuuntelussa. Vaikka biisit ovatkin hyviä, alkavat ne samat rallit tulla pikkuhiljaa korvista. Tein siis hieman ostoksia ko. messuosastolla ja hankin KAIKKI puuttuvat levyt, kun sain kolme kappaletta edulliseen messuhintaan. Mimmien osasto on aivan ihana ja olenkin hieman suunnitellut, että kunhan me päästään muuttamaan (joskus sitten), voisin tytön huoneeseen ommella tuosta Vallilan Mimmikankaasta verhot. Olemme käyneet moikkaamassa Mimmejä myös tytön kanssa.

lapsimessut 2017 roo.jpg
lapsimessut 2017 roo kuosi.jpg
Yksi itselleni täysin uusista merkeistä on Roo, jolla oli esillä aivan ihania kuoseja. Tuotteet on valmistettu luomupuuvillasta ja ne valmistetaan Euroopassa. Olen todella haltioissani tuotteista, vaikkei tällä kertaa mitään mukaan tarttunutkaan. Ihanaa huomata, että myös Roolla on valikoimissaan myös kankaat!

Lapsimessut 2017 bioswipe homcare.jpgMyös HomCaren osastolla tuli vierailtua. Merkki on siinä mielessä tuttu, että niin kauan kuin muistan, on meidän äidillä ollut siivouskaappi täynnä Swipe tuotteita. Itse olen päässyt kokeilemaan osaa näistä uusista BioSwipe tuotteista blogiyhteistyön kautta ja nyt vihdoin tavoitin myyjän, jolta sain ostaa heti mukaan tuon wc:n pesuaineen Sanitin.

Samalla vierailin myös käsityömessujen puolella, mutta sieltä ei tällä kertaa tarttunut mukaan mitään. Käsityömessut tuntuvat olevan vuosi vuodelta vain pienemmät, eikä näytteilleasettajista löytynyt ollenkaan paperikauppoja, joilla olisi ollut esim. kalenteritarvikkeita. Tai sitten olen sokea. Tämä puoli olikin hieman pettymys.

MINÄ OSTIN

lapsimessut 2017 name it ostokset.jpgName Itin osastolta mukaan tarttui M:lle t-paita ja kolmet housut. Nämä olivat -30% messutarjouksessa. Jos siis olet menossa vielä huomenna messuilla käymään, kannattaa ehdottomasti kurkata Name It ja voit tehdä löytöjä.

lapsimessut 2017 blaa ostokset.jpgblaa trikoo kuumailmapallo jumpsuit haalari.jpgBlaan osastolta mukaan tarttui V:lle housut ja M:lle kaksi jumpsuittia. Yksiväriset ovat joustocollegea ja kuumailmapallojumppis trikoota. Olin haaveillut tuosta kuumailmapallosta jo tovin ja monesti sen ostoskoriinkin klikannut, mutta onneksi en sitä vielä ollut tilannut. Haalari oli messutarjouksessa hyvin huokealla hinnalla. Myös Blaa on käymisen arvoinen jos olet vielä messuille menossa, alennukset olivat tuntuvia!

lapsimessut 2017 mimmit cd.jpgV sai messuilta tosiaan nämä Mimmien levyt omistuskirjoituksilla ja nimmareilla. Aivan ihania meille uusia biisejä löytyy näiltä levyiltä, en malta odottaa huomista kun tyttö tulee kotiin!

lapsimessut 2017 bioswipe homcare 2.jpgTämä HomCaren BioSwipe Sanit oli tosiaan ollut ostoslistallani jo ennen messuja, joten oli aivan ihanaa löytää tuote messutarjouksesta! Juttelimme myyjän kanssa ja olimme ymmällämme miten harva on oikeasti kiinnostunut näistä myrkyttömistä bio-pesuaineista. Jos minä voin näitä käyttämällä pienentää omaa hiilijalanjälkeäni, todellakin teen sen. Pieni vaiva, suuri vaikutus. Jos siis et ole vielä tullut tutuiksi näiden tuotteiden kanssa, kannattaa se viimeistään nyt tehdä.

Lapsimessut 2017 babybag.jpgYleensä messuilta kuin messuilta tarttuu mukaan jos jonkinmoista lippulappusta, jotka voi kotiin päästyä tyhjentää laukusta suoraan paperinkeräykseen. Tällä kertaa kuitenkin vältin ihan tietoisesti ylimääräisten esitteiden ottamista, vaan keräsin ne vain itseäni kiinnostavista tuotteista. Tämän vuoden messuilla jaettiin jaetaan BabyBageja, jotka sisältävät 1 koon vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, pesuainetta ja esitteitä. Hain tämän mukaan vaikkei meillä pikkuvauvaa olekaan, käytän nämä sitten seuraavaan vaippakakkuun.

M ELI PIKKUVELI SAI
lapsimessut 2017 ostokset pikkuveli.jpg

V ELI ISOSISKO SAI
lapsimessut 2017 ostokset isosisko.jpg

Kävitkö sinä tänä vuonna lapsimessuilla?
Mitä tarttui mukaan?

Kesäkenkiä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen aina ollut sitä mieltä että lasten kengät ostetaan uutena, etenkin ne ensimmäiset. Ettei kenkä ole ehtinyt muokkautua jonkun toisen jalkaan sopivaksi. Tämän ajatuksen siivittämänä tilasin tänäkin keväänä kenkiä uutena (vaikka muuten tykkään ihan hulluna kirppistelystä). Tällä kertaa myös M sai omat ensimmäiset kenkänsä, jopa kahdetkin.

Kenkien tilaaminen tuotti tällä kertaa suurta päänvaivaa, kun kaipaamamme koot haluamistani kengistä oli loppu niin monessa paikkaa. Ostoskori oli puoliksi tehty jo moneen eri firmaan, mutta vasta Babyshopista löysin kaikki haluamani kengät. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMolemmille lapsille tilasin KAVATin Fagerhult kangaskengät. Nämä ovatkin aivan ihanat kesäksi molemmille. V kokeili jo omiaan pihalla, kun taas M tassutteli omillaan vain sisätiloissa. Odotellaan vähän lämpöisempiä kelejä, sillä esimerkiksi tänään tuli lunta ihan taivaan täydeltä.

kavat fagerhult tytölle.jpgLasten kenkien valinnassa tärkeintä ehdottomasti on oikea koko. Jalan mittaan 1,5cm käyntivaraa niin kovin pieleen ei voi mennä. Tuntuu hurjalta että meidän pian 5-vuotiaalla on jo koon 32 jalka! Koko on kuitenkin selvästi oikea, sillä kengät pysyvät tukevasti jalassa, mutta isovarvas ei ole lähelläkään kärkeä. Nappiin meni näiden kenkien kokovalinta.

Itse tein jalan mittauksen niin, että pyysin lapsia vuorotellen astumaan paperin päälle, johon piirsin jalan ympäryksen ja mittasin sen sitten siitä paperilta. Tulos on huomattavasti luotettavampi kun suoraan jalan mittaaminen lapsen sätkiessä, koska kutittaa. Nukkuvalta vauvalta olen joskus mitannut jalan pituuden ihan onnistuneesti.

kavat edsbro xc ensikengät valkoinen pojalle tytölle.jpgM sai samalla myös KAVAT Edsbro XC:t valkoisena. Nämä ovat niin upeat kengät etten tiedä miten päin olisin niitä katsoessani. V sai aikoinaan samanmoiset ensikengät, mutta kukkakuosilla. Ne kengät ovat vielä tallessa, mutta kolmesta syystä en ottanut niitä käyttöön pikkukakkoselle.
1. En halua vaarantaa pikkujäbän katu-uskottavuutta.
2. Kengät ovat jo selvästi muovautuneet V:n jalkaan.
3. Kukkakengät ovat kaksi kokoa suuremmat kun nämä M:n omat.

Kavat edsbro xc pojalle.jpgMeillä on tosiaan opittu jo kävelemään, aivan hiljattain. Ulkonakin kävely onnistuu hienosti nyt kun on hyvät kengät. Aikaisemmin M:n käytössä on ollut vain Stonzit, joten kunnon kenkä oli todella positiivinen yllätys ulkokäytössä. Nyt ihan selvästi ulkona kävelykin on mielekästä.

Nämä jalassa sujuu niin kävely kuin leikitkin. Ainakin kaksikymmentä kertaa piti päästä uudelleen liukumäkeen. Valitettavasti meidän taloyhtiössä ei ole vielä laitettu keinuja paikoilleen talven jälkeen, joten pikkumies ei päässyt lempipuuhaansa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOnneksi ulkona on muutakin tekemistä kuin keinuminen ja tällä ulkoilulla lapset keksivätkin ihan uuden leikin, nimittäin kepillä maahan piirtelyn. V on harrastanut tätä säännöllisesti jo monta vuotta, mutta tällä kertaa myös M keksi miten hauskaa hommaa tämä on. Suuri hitti olikin sellainen leikki, jossa minä piirsin maahan kuvia ja lapset pyyhkivät ne omilla kepeillään pois.

Yhteenvetona kenkiä lapsille miettiville:
– käytetty kenkä voi olla jo edellisen käyttäjän jalkaan muovautunut
– 1,5cm käyntivaraa jalan koon lisäksi
– jalan pituus helppo mitata niin että lapsi astuu paperin päälle ja piirrät ympäryksen

Minkälaisia kenkiä teiltä löytyy? Ostatko uutena vai käytettynä?