Ruuhkavuodet

Ennen vihasin tätä sanaa yli kaiken. Sitten aloin itse elää ruuhkavuosiani ja ymmärsin miten kuvaava nimitys on. Aamu alkaa kiukuttelulla, ”minä ei haluu pukee” taistelulla ja satavarmalla töistä myöhästymisellä. Töissä on ihanaa viettää omaa minä-aikaa kokonaiset 8 tuntia ja joskus vähän ylikin. Kotiin lähtiessä alkaa jo henkinen valmistautuminen iltaa varten. Vastaanotto on I-HA-NA! 3v rientää ovelle vastaan ja kuulen heti ainakin 5 kertaa putkeen ”äiti, äiti, äiti, äiti, äiti” ja kuulen ihan kaiken mitä päiväkodissa ja eskarissa on tapahtunut. Tässä välissä yritän yleensä syödä jotain ja samalla vilkuilen kelloa. Jos ei ole kiire liikkakerhoon eikä hiihtokisoihin, on yleensä jotain muuta pakollista hoidettavaa ennen iltapesuja ja nukkumaan laittoa. Iltapala meillä aloitetaan noin tuntia ennen haluttua nukkumaanmenoaikaa. Suunnitelma yleensä venyy ainakin tunnilla, tänä iltana kahdella. Kun mies ja lapset vihdoin nukkuvat, alkaa äidin oma aika. Viikkailen pyykit, laitan tiskit tai teen jotain muuta jälleen pakollista ja kello kertookin että nukkumassa olisi pitänyt olla jo tunti sitten. Seuraavat päivät kuluvat lähes identtisesti.

vauva_olohuone_poika_matto_ikeaTästä syystä minä en näe ketään. Tämä ei johdu siitä ettenkö haluaisi viettää aikaa ystävieni kanssa. Ei vaan yksinkertaisesti riitä aika eikä energia.  Silloin kun saan viestiä kaverin synttäreistä tai muusta sosiaalisesta tapahtumasta, havahdun siihen etten ole käynyt aikoihin missään. Usein vastaankin näihin kutsuihin kyllä, joten ihanat, pyytäkää jatkossakin. Muuten viikonloput menee maatessa, kun viikolla ei ehdi päivistä palautua ennen seuraavaa. Toistan itselleni yhä uudestaan että tämä on vain vaihe ja lapset ovat kerran pieniä. Silti se ei lohduta silloin kun oikein väsyttää ja tuntuu ettei mitään omaa tekemistä ehdi edes suunnitella. Elämässäni on ruuhka-aika.

En oikeastaan edes muista koska meillä olisi ollut siistinä samaan aikaan sekä keittiö, että olohuone. Ehkä silloin äitienpäivänä, kun sain siivota ihan yksin kotona. Joskus mietin kannattaisiko säästää omia hermoja ja palkata kodin puhtaanapitoon apua, mutta sitten luulen taas selviäväni yksin ihan kaikesta. Kestän hyvin huonosti sotkua, joten luovuttaminen asian suhteen ei tule kysymykseenkään.

Silti olen päättänyt opetella hölläämään ja antamaan itselleni mahdollisuuden tehdä juuri niitä asioita joista nautin. Tuntuu ihan tyhmältä tajuta välillä, että käyn nukkumaan tiettyyn aikaan vain ettei kukaan pääsisi sanomaan että valvoin liian myöhään. Niin kuin aikuisen ihmisen tarvitsisi muka kenellekään selitellä. Vaikka kuinka vakuutellaan ettei välitetä muiden mielipiteistä, niin kyllä se silti vähän kiinnostaa. Ainakin minua.

Miten sinä selviät/selvisit ruuhkavuosista?