Ajasto Project 365

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVuosien saatossa olen omistanut ainakin 20 paperikalenteria. Ensimmäinen oli muistaakseni Suosikin koulukalenteri, sen jälkeen aika monta Demikalenteria, yksi Sooda ja liuta muita koulukalentereita. Kalenteriharrastuksen alusta (2017) alkaen mulla on ollut kahta erilaista kalenteria, Mambin Happy Planner ja nyt Ajaston Project 365. Tuntui todella vaikealta vaihtaa kalenterimerkkiä, kun olin tottunut tietynlaiseen ulkoasuun. Päätin kuitenkin heittäytyä villiksi ja vaihtaa merkkiä ihan toiseen.

P1010020.JPGUudessa plannerissa tykkään erityisesti siitä, että siinä on ns. integroidut kannet, eli kalenteri itsessään on kaksirenkainen kansio, johon insertit on kiinni. Ne on yhtä helposti irrotettavissa kuin HP:n kiekoistakin, mutta minusta pysyvät reikiensä ansiosta paremmassa kunnossa. Myös suomenkielisyys ja nimipäivät ovat ehdottomasti plussaa. Ei tarvitse enää netistä tai jonkun toisen kalenterista luntata tärkeitä päiviä.

P1010026.JPGYksi itselleni suuri miinus oli kuukausittaisten välilehtien puuttuminen. Ihan sen verran harmitti että tein omat. Välilehtien ja muiden sisusteiden tekeminen on ilahduttavan helppoa normaalin kansiorei’ityksensä vuoksi. Ihanaa kun ei tarvitse hankkia mitään erillistä välinettä, vaan rei’ittimeksi käy tuo ikivanha äidiltä kotoa muuttaessa saatu.

Ensimmäisen aukeaman koristelin ihan vaan kokeilemalla. Yllättävän vaikeaa on aloittaa ihan uudenlaisen kalenterin koristelu. Se mikä toimi HP:n kanssa, ei välttämättä toimi uuden kalenterin kanssa. Huomasin nopeasti etten oikein välitä alareunan kuukausiseurannasta, joten leveät washiteipit tulevat olemaan tämän vuoden the juttu.

P1010042.JPG

P1010030.JPGTykkään hieman rönsyilevästä ja runsaasta kalenterista. Minusta olisi ihanaa jos kalenteri olisi jo alkuvuodesta hieman pullukka ja täyden oloinen. Siksi laitoin etukanteen vihkon. Toki vihkolla on myös oma virkansa, sillä sinne kerään erilaisia blogin seurantajuttuja ja suunnittelen uusia postauksia. Olen korviani myöten rakastunut pistesivuisiin vihkoihin. On ihanaa voida kirjoittaa suoraan ja piirtää juttuja samaan sivuun ilman hallitsevia ruutuja tai viivoja. Oma pistevihkoni on Putinkin.

P1010050.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAiemmissa kalentereissani olen käyttänyt kirjanmerkkinä klemmaria, mutta koska se tuhoaa aina sivun reunaa, päätin tänä vuonna tehdä jotain muuta. Välilehtien laminoinnista jäi ylimääräistä suikaletta yli (jotka yleensä hyödynnän washisampleille), joten nappasin niistä yhden ja tein siitä kirjanmerkin. Normaalisti olisin laittanut sen sojottamaan ylöspäin kalenterista, mutta välilehtien vuoksi yläpuoli tuntui jo täydeltä. Niinpä kirjanmerkki sojottaa alaspäin, kunnes menee hermot ja se lentää roskiin.

Pääsin kirjoittamaan Kalenterimanian blogiin jäsenpostauksen ja se on myös julkaistu tänään. Blogikirjoitus vertailee Mambin Happy Planneria ja Ajaston Project 365. Löydät postauksen alla olevasta linkistä. 

Kalenterimanian blogi

4 vastausta artikkeliin “Ajasto Project 365

  1. Mä niin tykkään tästä kalenterista, sopii mun kostailettomaan tyyliin hyvin. Plussaa on se, että tänne saa väliin paljon lisättyä muistiinpanosivuja, niin saan kirjattua ylös kaikki kässäilyideat samojen kansien väliin. Tosin ne kuusi viimeistä välilehteä ei ihan toimi, vaan olisin siihen osioon toivonut jokaiselle kuukaudelle omia välilehtiä. Mutta tosiaan – toista vuotta jo käytössä. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s