Äidiksi kasvamisesta

Havahduin synttärikommentteja lukiessa tähän blogin nimiasiaan. Joku toivoi juttua kasvatuksesta. Hikikarpalot nousivat otsalle. En minä osaa kasvattaa. Tai en ainakaan sillä tavalla että siitä saisi kukaan mitään inspiraatiota omaan kasvatusprosessiinsa. Meillä ei syödä sokerittomia, rasvattomia, suolattomia ja kaikettomia ruokia, vaan ihan tavallisia ja myös herkutellaan. Minulla ei ole siis antaa vinkkejä siihen, mitkä olisi terveellisiä välipaloja tai vastaavaa. Koen sen olevan lastenkasvatusopasmateriaalia.

Blogin nimen keksin silloin kun aloin odottaa esikoista ja itse mielsin sen niin, että se on kuvaus äidiksi kasvamisesta, eikä äidin kirjoittama lastenkasvatusopas. Teininä suosikki tv-sarjani oli nelosen esittämä Teinitytön kasvatusopas, se oli varmasti yksi nimen innoittaja. Alunperin blogi oli kuin päiväkirja, johon hehkutin odotusta, ensimmäisen kodin laittoa, vauvanvaatehankintoja, kauneudenhoitojuttuja, sisustusta, ym. lifestyleä. Jossain vaiheessa koin tarpeelliseksi deletoida kaiken tuon ja aloittaa puhtaalta pöydältä, tällöin vaihdoin myös blogin nimeä. Haaveilen kaikesta kuvasi enemmän sitä mistä tahdoin kirjoittaa eli haaveilusta ja kaikesta. Kuitenkaan nimi ei istunut, enkä kokenut sitä omakseni. Siispä samalla kun vaihdoin blogialustaa, palasi myös tuttu ja turvallinen Äidin kasvatusopas.

156579_4162719951003_1471385907_n.jpgEn usko että äidiksi kasvaminen loppuu koskaan. Kohta 6 vuotta sitten kun minusta tuli ensimmäisen kerran äiti, olin 20-vuotias. Alussa opeteltiin vaihtamaan vaippaa, syöttämään oikeaan aikaan, tutustuttiin vauvan luonteeseen ja tarpeisiin. Nykyään samaisen pienen rääpäleen kanssa opetellaan lukemaan, ajamaan ilman apupyöriä, jännitetään yhdessä eskarin alkua ja totutellaan pikkuhiljaa elämään. Samalla kun kasvatan 6-vuotiasta, alan muistaa tiettyjä asioita siltä ajalta kun olin itse saman ikäinen. Voi miten ylpeä olin isosiskosta, kun hän oppi viime kesänä sitomaan kengännauhat rusetille. Itse olin oppinut vain hieman ennen koulun aloitusta.

Isosisko osaa myös hieman lukea ja kirjoittaa, sekä laskea helppoja laskuja (2+2=4 tyyppisiä). Hän osaa tiskata, pyyhkiä pölyjä, imuroida, vieda roskia, ym. En osaa edes luetella missä kaikessa hän auttaa kotona. Joka päivä kuulen kysymyksen ”onko mulle kotitöitä?”. Hän on mielettömän kaunis, ihana ja ainutlaatuinen ♥

PC220050-001.JPGPikkuveljen odotus ja syntymä oli jo helpompi omaksua, sillä olin ne jo kerran kokenut. Synnytyksen jälkeen sairaalassa hoidettu infektio oli toki aivan uusi tilanne, eikä siihen osannut eikä edes voinut varautua. Oma reaktio vauvan sairaalaan jättämiseen oli yllättävä. En olisi voinut kuvitellakaan miten kamalaa on lähteä ja jättää vauva osaavan henkilökunnan valvovan silmän alle. Tästä ei voi kuin kiittää ihania Päijät-Hämeen keskussairaalan työntekijöitä jotka suuntasivat ajatukseni imetyksen opetteluun ja onnistumiseen. Olin toivonut apua imetykseen jo ennen synnytystä ja sain kotiin mukaan sähkökäyttöisen rintapumpun, joka oli avain meidän imetyksen onnistumiseen, kun vauva jäi osastolle ja minä menin itkien kotiin.

Kun vihdoin saimme pikkuveljen kotiin, oli hän jotenkin minun suojeluksessani koko ajan. Esikoinen oli jo pienestä pitäen paljon yökylässä isovanhemmilla, pikkumiestä en tohtinut antaa. Menettämisen pelko oli ihan hirveän suuri. Vaikka minikin on jo reipas 2,5 vuotias, on hänen antaminen yökylään edelleen jotenkin vähän vaikeaa. En tosin tiedä johtuuko tämä vaikeasta alkutaipaleesta vai siitä että hän on nuorempana lapsena aina meidän vauva.

Pikkuvelikin on oppinut ihan hirveästi. Hän ei juurikaan puhu, mutta osaa silti kertoa todella hyvin mitä haluaa tai mitä asiaa hänellä on. Äänteitä harjoitellaan kovasti, joten uskoisin puheen alkavan pian. Hän on myös taitava temppuilija, jekuttaja ja älyttömän kova touhuamaan kaikenlaista. Meidän oma pieni rakas viipottaja ♥

P1010006.JPGNämä pienet ihmeet tekivät minusta äidin. Eilen sain juhlia jo kuudetta äitienpäivää (kyllä, koen että olin äiti jo viimeisillä esikoisen odotusviikoilla). Minulla on myös ollut suuri ilo ja kunnia hoitaa lapsia kotona reilu 2,5 vuotta. Lapset eivät mene hoitoon ainakaan vielä ennen syksyä. Työkuvioni ovat täysin auki, joten näillä mennään. Kotona ololla on kuitenkin oma kääntöpuolensa. Eilisen äitienpäivän vietin pyynnöstäni yksin. Kuulostaa pahalta, mutta kaipasin todella arjelle vastapainoa ja äidin omaa aikaa. Mitä sitten tein koko päivän yksin kotona?

Minä siivosin. Olisin voinut tehdä ihan mitä vaan, mutta minä hinkkasin kodin lattiasta kattoon pesten esim. ikkunat ensimmäistä kertaa ikkunaremontin jälkeen. Nautin siivouksesta ja sitten myös siististä kodista. Rakastan sitä tunnetta kun tavarat ovat paikoillaan ja on puhdasta. Tietenkään lapsiperheessä ei voi aina olla niin siistiä, mutta pyrimme siihen että lelut siivotaan paikoilleen illalla ja keittiön tasot siivotaan ja pyyhitään. Uusi päivä on ihana aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Toivottavasti teilläkin oli ihana äitienpäivä,
joko omien lasten tai sitten oman äidin kanssa ♥

2 vastausta artikkeliin “Äidiksi kasvamisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s