Harrastuksena kalenteri

Moni minut tunteva tietää että elän nenä kiinni kalenterissa. En ole koskaan innostunut sähköisistä kalentereista, vaan nautin suunnattomasti käsin kirjoittamisesta. Samalla viikkoaukeamalla onkin usein montaa erilaista kirjoitustyyliä kaunosta koristelluihin tikkuihin.

Lupasin jo jokin aika sitten kertoa kalenterituunausharrastuksestani. Jostain syystä en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi, sillä aina kun saan kuvauskuntoon jonkun viikkoaukeaman, sisältää se sen verran henkilökohtaisia tietoja ja asioita etten halua esitellä sitä muille. Siispä nyt kun kävimme lasten kanssa hieman shoppailemassa askartelutarvikkeita, päätin esitellä ne ja tehdä yhden tulevan aukeaman pelkästään ostoksillani.

Havainnekuvassa aukeamat eivät ole aivan samanlaisia, mutta ymmärtänet idean. Eli siis aukeamat ovat tyhjiä, jolloin niistä voi tehdä aivan oman näköisensä. Oranssi ei ole ihan omin värini, mutta koska kesä on vihdoin täällä, aion käyttää sitä paljon!kalenteri_planner_kalenterimania_mambi_meandmybigideas_happyplanner_classic.jpgMinulla on Mambi (Me and my big ideas) Happy Planner Classic-kokoisena. Olen ostanut tähän erikseen kultaiset kannet kalenteriani suojaamaan. Tykkään tästä ihan hirveän paljon ja kirjoittamistakin helpottaa todella paljon se että tässä on kätevästi irroitettavat sivut. Myös vaihdettavat renkaat tekevät Happy Plannerin muokkaamisesta ihan uskomattoman helppoa. Kalenterin voi joko tehdä alusta alkaen itse, tai sitten ostaa valmiina.

Kävimme Lahden keskustassa shoppailemassa hieman kalenteritarvikkeita ja seuraavat tarttuivat mukaan. Piti ostaa vain nuo väritettävät tarrat, mutta hups!kalenterituunaus_kalenteritavaraa_tarra_washiteippi_kuviopaperi_leimasin.jpgKuviopaperit, muoviteipit, 3:n washiteipin pakkaus, kirjainleimasimet – Tiger
Väritettävät tarrakirjat, 4:n washiteipin pakkaukset ja loput leimasimet – Sinooperi

Ilmeneekö kenelläkään muulla tällaista ongelmaa, että haluat jonkun tietyn teipin (tai jotain ihan muuta) ja se on samassa pakkauksessa monen muun teipin kanssa, niin se koko pakkaus on sitten ostettava? Toki varmasti käyttöä keksin muillekin, mutta tuon viiriteipin takia ostin koko pakkauksen.

VINKKI:
Washiteipit ovat melko läpikuultavia, joten jos haluat peittävän lopputuloksen, liimaa teippi ensin tarrapaperille ja liimaa peitettävään kohtaan vasta sitten.

Harrastuksena tämä on askartelijalle ihan ykkönen. Ei vaadi mitään tiettyä päivää tai kellonaikaa ja kesken voi jättää jos malttaa ja vain luovuus on rajana. Koska itse olen vuosia harrastanut korttiaskartelua, on tarvikkeita kertynyt jo aika kiitettävästi ja ne on hyvin sovellettavissa myös kalenteriaskarteluun.

Kalenteriharrastuksen löysin Kalenterimania ryhmän kautta. Kalenterimania on antanut minulle paljon muutakin kun vain harrastuksen, sellaista yhteenkuuluvuudentunnetta jota ei voi rahassa mitata! Jos sinäkin haluat tutustua kalenteriharrastukseen, klikkaa tänne:
Kalenterimanian facebook
Kalenterimania

 

Synttäriteemana Ryhmä Hau

ryhmahau_pawpatrol_synttarit_syntymapaivat_birthday.jpgMeillä on ollut lähes alusta alkaen teemasynttäreitä esikoisella ja vähintäänkin nyt väriteemaa jo ennen varsinaista hahmoteemaa. Hahmoja on juhlittu jo; Muumit, Kätyrit ja Frozen. Nyt on siis vuorossa luonnollisesti Ryhmä Hau. Meillä esikoinen on hieman hitaasti lämpenevää sorttia ja näin ollen esimerkiksi Frozeniin ihastuttiin vasta reilu vuosi sitten, vaikka ensimmäinen elokuva tuli jo 2013.

Teemoja mietittiin hyvä tovi, eikä tämänkertainen suinkaan ollut se ensimmäinen vaihtoehto. Ensin teema oli Littlest Pet Shop ja sen jälkeen Lego Friends, kunnes tyttö keksi Ryhmä Haun. Itse olen tyytyväinen teemaan, sillä on kivaa ettei kaikki ole sitä pinkkiä ja tyttömäistä, vaan värejä on oikeasti enemmän. Kerrankin teema joka sopi jo olemassa olevaan sisustukseen (ensimmäinen kuva)!

pawpatrol_pallo_ilmapallo_vahtitorni.jpgLähdimme työstämään teemaa ihan sillä että googlailin mitä kaikkea aiheeseen liittyvää voi tulostaa. Löysin Karkkipurkki blogista linkin tänne NickJuniorin sivuille. Sieltä löytyy paljon kaikkea kivaa tulostettavaa ja niillä saakin jo paljon aikaiseksi. Itse käytin niitä lähinnä ideana. Vain paperilautaset, mukit, pillit ja servetit, sekä ilmapallot ostin Paperikuusta. Karkkipurkin kautta löytyi myös linkki näihin ruokakortteihin, mutta kaikessa tohinassa ne jäivät leikkaamatta, vaikka ehdinkin ne jo tulostaa. Usein kun kaipaan tietoa tai ideoita, googlaan ensin blogit. Tuttuihin blogeihin on helppo luottaa näitä etsiessä. En hyödy linkkien klikkaamisesta, mutta sinä ehkä löydät sieltä etsimäsi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASynttäriasuksi valikoitui Prismasta ostettu teeman mukainen mekko, jossa suosikkihahmo Kajan kuva ja pinkki tyllihame. Tämä oli oikein hyvä ostos, sillä se on ollut käytössä paljon myös kekkereiden jälkeen.

Lahjatoiveina V esitti haluavansa kaikkea teemaan liittyvää ja sitä hän myös sai. Myös pikkuveljeä muistettiin Ryhmä Hau -pallolla, joka sekin oli oikein mieluinen.

kakku_syntymapaivakakku_varikas_mansikka_mansikkakakku.jpgKakku on yleensä se kohokohta jota rakastan tehdä. Tällä kertaa kuitenkin tyttären toivomassa mansikkakakussa meni kaikki mahdollinen pieleen ja loppujenlopuksi ulkonäkö oli aika mielenkiintoinen. Tärkeintä kuitenkin oli että se oli hyvää, vaikka keskimmäinen kakkupohja repesikin pahasti ja ulkopuoli jouduttiin värkkäämään uudelleen sokerimassojen jämäpaloista. Ainakin väritys oli teeman mukainen! Muita tarjottavia olivat sinisellä elintarvikevärillä värjätty limsabooli, nakkikääröt, karjalanpiirakat ja munavoi, muffinssit, sekä karkit.

Meillä juhlittiin Helatorstaina, sillä se ainakin oli suurimmalla osalla vieraista vapaapäivä, eikä päällekkäin osunut kesäjuhlia, eikä koulun päättäjäisiä.

Suuret kiitokset kaikille juhliin osallistuneille, teitte V:n päivästä ikimuistoisen ♥