Hauska nimikointikikka vai turha riski?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOletko koskaan miettinyt kannattaako lapsen vaatteessa olla suurella lapsen oma nimi? Onhan se hauskaa esimerkiksi päiväkodissa, että Annin haalarin tunnistaa jo kurkkaamatta pesulappuun (jossa oletettavasti nimikointi on). Mikäli pikku Einon haalarissa taas lukee isolla Eino, osaa tyhmempikin ihminen laskea 1+1 ja arvata mikä lapsen nimi on. Tässähän ei ole mitään pahaa jos olet hyvällä asialla, mutta koska maailma on julma paikka ja ihmisiä on joka lähtöön, en ottaisi sitä riskiä.

En ole varma mikä rikossarja oli se joka katkaisi kamelin selän ja teki minusta näin vainoharhaisen. Kaikenlaisia ohjelmia nähneenä kammoan todella paljon ajatusta, että olisin esim. leikkipuistossa tai ihmisvilinässä lapsen kanssa, jonka haalarissa tai pipossa lukee isolla oma nimi. Lapsen silmissä vieraan ihmisen nimitietous oletettavasti herättää luottamusta sen verran, että lapsi saattaakin lähteä tuon vieraan ihmisen matkaan.

Ja eihän tässä mitään jos pystyt seuraamaan lapsen tekemisiä silmä kovana niin, ettei hän pääse hetkeksikään näköpiiristä. Kehtaan vaan väittää ettei täydellisinkään vanhempi kykene siihen ihan joka ikinen sekunti. Lyhyessäkin ajassa voi tapahtua vaikka mitä. Itselläni on kaksi lasta, joista vanhempi on jo pian koululainen. Silti keskittyminen saattaisi vaikka siellä leikkipuistossa herpaantua, jos pienempi kaatuisi juostessaan hiekalla tai isompi putoaisi keinusta. Tällöin keskittyisin automaattisesti enemmän lapseen, joka tarvitsee hetkellisesti enemmän huomiota.

Tekstin ei ole tarkoitus loukata ketään, eikä osoittaa syyttävällä sormella niitä joiden lasten vaatteissa on suuria nimipainatuksia. Silti mikäli et ole ajatellut asiaa tältä kantilta, on se hyvä pitää mielessä.

Ihanaa kevättä,
kohta voidaan unohtaa muutamaksi kuukaudeksi ne haalarit ja pipot kokonaan!

Ruuhkavuodet

Ennen vihasin tätä sanaa yli kaiken. Sitten aloin itse elää ruuhkavuosiani ja ymmärsin miten kuvaava nimitys on. Aamu alkaa kiukuttelulla, ”minä ei haluu pukee” taistelulla ja satavarmalla töistä myöhästymisellä. Töissä on ihanaa viettää omaa minä-aikaa kokonaiset 8 tuntia ja joskus vähän ylikin. Kotiin lähtiessä alkaa jo henkinen valmistautuminen iltaa varten. Vastaanotto on I-HA-NA! 3v rientää ovelle vastaan ja kuulen heti ainakin 5 kertaa putkeen ”äiti, äiti, äiti, äiti, äiti” ja kuulen ihan kaiken mitä päiväkodissa ja eskarissa on tapahtunut. Tässä välissä yritän yleensä syödä jotain ja samalla vilkuilen kelloa. Jos ei ole kiire liikkakerhoon eikä hiihtokisoihin, on yleensä jotain muuta pakollista hoidettavaa ennen iltapesuja ja nukkumaan laittoa. Iltapala meillä aloitetaan noin tuntia ennen haluttua nukkumaanmenoaikaa. Suunnitelma yleensä venyy ainakin tunnilla, tänä iltana kahdella. Kun mies ja lapset vihdoin nukkuvat, alkaa äidin oma aika. Viikkailen pyykit, laitan tiskit tai teen jotain muuta jälleen pakollista ja kello kertookin että nukkumassa olisi pitänyt olla jo tunti sitten. Seuraavat päivät kuluvat lähes identtisesti.

vauva_olohuone_poika_matto_ikeaTästä syystä minä en näe ketään. Tämä ei johdu siitä ettenkö haluaisi viettää aikaa ystävieni kanssa. Ei vaan yksinkertaisesti riitä aika eikä energia.  Silloin kun saan viestiä kaverin synttäreistä tai muusta sosiaalisesta tapahtumasta, havahdun siihen etten ole käynyt aikoihin missään. Usein vastaankin näihin kutsuihin kyllä, joten ihanat, pyytäkää jatkossakin. Muuten viikonloput menee maatessa, kun viikolla ei ehdi päivistä palautua ennen seuraavaa. Toistan itselleni yhä uudestaan että tämä on vain vaihe ja lapset ovat kerran pieniä. Silti se ei lohduta silloin kun oikein väsyttää ja tuntuu ettei mitään omaa tekemistä ehdi edes suunnitella. Elämässäni on ruuhka-aika.

En oikeastaan edes muista koska meillä olisi ollut siistinä samaan aikaan sekä keittiö, että olohuone. Ehkä silloin äitienpäivänä, kun sain siivota ihan yksin kotona. Joskus mietin kannattaisiko säästää omia hermoja ja palkata kodin puhtaanapitoon apua, mutta sitten luulen taas selviäväni yksin ihan kaikesta. Kestän hyvin huonosti sotkua, joten luovuttaminen asian suhteen ei tule kysymykseenkään.

Silti olen päättänyt opetella hölläämään ja antamaan itselleni mahdollisuuden tehdä juuri niitä asioita joista nautin. Tuntuu ihan tyhmältä tajuta välillä, että käyn nukkumaan tiettyyn aikaan vain ettei kukaan pääsisi sanomaan että valvoin liian myöhään. Niin kuin aikuisen ihmisen tarvitsisi muka kenellekään selitellä. Vaikka kuinka vakuutellaan ettei välitetä muiden mielipiteistä, niin kyllä se silti vähän kiinnostaa. Ainakin minua.

Miten sinä selviät/selvisit ruuhkavuosista?

Ajasto Project 365

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVuosien saatossa olen omistanut ainakin 20 paperikalenteria. Ensimmäinen oli muistaakseni Suosikin koulukalenteri, sen jälkeen aika monta Demikalenteria, yksi Sooda ja liuta muita koulukalentereita. Kalenteriharrastuksen alusta (2017) alkaen mulla on ollut kahta erilaista kalenteria, Mambin Happy Planner ja nyt Ajaston Project 365. Tuntui todella vaikealta vaihtaa kalenterimerkkiä, kun olin tottunut tietynlaiseen ulkoasuun. Päätin kuitenkin heittäytyä villiksi ja vaihtaa merkkiä ihan toiseen.

P1010020.JPGUudessa plannerissa tykkään erityisesti siitä, että siinä on ns. integroidut kannet, eli kalenteri itsessään on kaksirenkainen kansio, johon insertit on kiinni. Ne on yhtä helposti irrotettavissa kuin HP:n kiekoistakin, mutta minusta pysyvät reikiensä ansiosta paremmassa kunnossa. Myös suomenkielisyys ja nimipäivät ovat ehdottomasti plussaa. Ei tarvitse enää netistä tai jonkun toisen kalenterista luntata tärkeitä päiviä.

P1010026.JPGYksi itselleni suuri miinus oli kuukausittaisten välilehtien puuttuminen. Ihan sen verran harmitti että tein omat. Välilehtien ja muiden sisusteiden tekeminen on ilahduttavan helppoa normaalin kansiorei’ityksensä vuoksi. Ihanaa kun ei tarvitse hankkia mitään erillistä välinettä, vaan rei’ittimeksi käy tuo ikivanha äidiltä kotoa muuttaessa saatu.

Ensimmäisen aukeaman koristelin ihan vaan kokeilemalla. Yllättävän vaikeaa on aloittaa ihan uudenlaisen kalenterin koristelu. Se mikä toimi HP:n kanssa, ei välttämättä toimi uuden kalenterin kanssa. Huomasin nopeasti etten oikein välitä alareunan kuukausiseurannasta, joten leveät washiteipit tulevat olemaan tämän vuoden the juttu.

P1010042.JPG

P1010030.JPGTykkään hieman rönsyilevästä ja runsaasta kalenterista. Minusta olisi ihanaa jos kalenteri olisi jo alkuvuodesta hieman pullukka ja täyden oloinen. Siksi laitoin etukanteen vihkon. Toki vihkolla on myös oma virkansa, sillä sinne kerään erilaisia blogin seurantajuttuja ja suunnittelen uusia postauksia. Olen korviani myöten rakastunut pistesivuisiin vihkoihin. On ihanaa voida kirjoittaa suoraan ja piirtää juttuja samaan sivuun ilman hallitsevia ruutuja tai viivoja. Oma pistevihkoni on Putinkin.

P1010050.JPG

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAiemmissa kalentereissani olen käyttänyt kirjanmerkkinä klemmaria, mutta koska se tuhoaa aina sivun reunaa, päätin tänä vuonna tehdä jotain muuta. Välilehtien laminoinnista jäi ylimääräistä suikaletta yli (jotka yleensä hyödynnän washisampleille), joten nappasin niistä yhden ja tein siitä kirjanmerkin. Normaalisti olisin laittanut sen sojottamaan ylöspäin kalenterista, mutta välilehtien vuoksi yläpuoli tuntui jo täydeltä. Niinpä kirjanmerkki sojottaa alaspäin, kunnes menee hermot ja se lentää roskiin.

Pääsin kirjoittamaan Kalenterimanian blogiin jäsenpostauksen ja se on myös julkaistu tänään. Blogikirjoitus vertailee Mambin Happy Planneria ja Ajaston Project 365. Löydät postauksen alla olevasta linkistä. 

Kalenterimanian blogi

Nukkumisesta, nukuttamisesta ja iltarutiineista

Kyselin toissapäivänä blogin facebooksivuilla, että moneltako teidän jälkikasvu käy nukkumaan ja minkä ikäisistä lapsista on kyse. Sain ilahduttavan paljon vastauksia ja huomasin että monella onkin hyvin lähelle sama nukkumaanmenoaika, vaikka lapsilla saattaa olla suurikin ikäero.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeillä on 6 ja 3-vuotiaat, jotka käyvät molemmat samaan aikaan nukkumaan. Molemmat nukkuvat useimmiten omissa huoneissaan ja vieläpä omissa sängyissään. Mitä nyt välillä pikkumies rauhoittuu ainoastaan viereen, silloin hän saa kyllä viereen tulla. Emme pidä mitenkään ehdotonta sääntöä että omassa sängyssä on nukuttava, mutta se on se ensimmäinen vaihtoehto mihin yritetään. Koska silloin yksinkertaisesti nukumme kaikki paljon paremmin. 

Meidän iltatoimet alkavat iltapalasta noin 19.00, jotta arkenakin jää riittävästi aikaa syödä. Iltapala sisältää yleensä leivän ja hedelmän, joskus jugurttia. Meillä ei syödä mitenkään säännöllisesti puuroa, mutta sillointällöin sitäkin.

Iltapalan jälkeen pyritään siivoamaan olohuoneesta lelut omaan huoneeseen, vaihdetaan yöppärit ja pestään hampaat. Joka ilta, niin arkena kuin viikonloppunakin pyritään siihen että lapset ovat sängyssä kahdeksaan mennessä. Tämä on kellonaikana hyväksi todettu sillä niinä iltoina kun menee edes yhdeksään, sekä iltatoimet että seuraava aamu ovat vaikeat. Tästä syystä etenkin arkena ajasta halutaan pitää kiinni.

Nukuttaa näitä ei nykyään tarvi kumpaakaan, vaan iltasadun jälkeen molemmat peitellään omiin sänkyihin, halitaan, pusutetaan ja toivotetaan hyvät yöt. Kun esikoinen oli alle vuoden, jouduin välillä nukuttamaan häntä jopa 5 TUNTIA, joten tiedän hyvin myös millaista on valvoa. Tosin uskoisin meidän ongelman silloin olleen se hirveä täydellisyyden tavoittelu ja tietynlainen nipotus. Enää en jaksaisi uhrata illastani noin montaa tuntia nukutukselle, enkä todellakaan silittää puolille öin. Eri juttu jos lapsi on kipeä.

Mikäli minit nukahtavat ajallaan, jää uniaikaa 11h. Isompi nukkuukin yönsä lähes poikkeuksetta omassa sängyssään ja heräämättä, mutta pienempi tulee yleensä viimeistään aamuyöllä viereen tai hänen kanssaan täytyy käydä vessassa. Unta tulee kuitenkin molemmille 10-11h yössä. Tiedän olevani etuoikeutettu kun lapset nukkuvat niin hyvin ja toivon kaikille nukuttamisen/nukkumisen kanssa kamppaileville pitkää pinnaa ja tsemppiä!

P1010073.JPGOlen pohtinut tuota nukkumaanmenoaikaa useaan otteeseen ja tullut siihen lopputulokseen, että 6-vuotias on vielä sen verran pieni että unta tarvitaan. Hän välillä yrittää tinkiä illalla valvomisaikaa, mutta nukahtaa äärimmäisen nopeasti. Katsotaan aikaa uudelleen sitten kun koulu alkaa syksyllä.

Aika-ajoin joku kysyy mitä ihmettä syötän näille iltaisin, kun lapset nukkuvat (ainakin lähes) kokonaisen yön. Tähän en valitettavasti osaa mitään reseptiä antaa, mutta asioita joiden uskoisin vaikuttavan meidän hyviin yöuniin on:
– aloitamme iltatoimet ennen kuin väsymys kasvaa liian suureksi
– iltapalaa syödään niin kauan kun on nälkä, ei tuijoteta kelloa
– tärkeistä rutiineista pidetään kiinni, mm. tietty järjestys iltatoimille
– mies käy arkena lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan, joten talo hiljenee siinä kahdeksalta

Ei meilläkään aina (esim. nyt) pienempi rauhoitu nukkumaan. Silloin annan hänelle sänkyyn kirjan, jota hän voi ”lukea” unikaverille. Näin hän rauhoittuu sängyssä eikä valvota muita. Vielä ei ole kertaakaan löytynyt aamulla lukemasta, joten kyllä hän jossain kohtaa simahtaa.

Miten teillä nukutaan?
Noudatatteko tiettyä iltarutiinia, vai menettekö tilanteen mukaan?

Lapset vastaa

Facebookissa kiertää kysely, jossa lapsilta kysytään kysymyksiä äidistä. Muistan tehneeni tämän joskus 4-vuotiaan esikoisen kanssa. Nyt sain ylös sekä 6v esikoisen, että 3v kuopuksen hulvattomat vastaukset. Haastattelin lapsia erikseen, jotta pienempi ei apinoi vastauksia siskolta.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
Voisitko tehdä palveluksen?
Hyvää

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
Et äidille annetaan jotain
Kakka

3. Mikä tekee surulliseksi?
Jos vaik äidin ei anneta olla rauhassa
Pissa
4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
Ku se kutittaa ja kertoo hauskoja vitsejä
Auto

5. Millainen äitisi oli lapsena?
No tohon mä en osaa vastata koska mä en yhtään tiedä, taino oothan sä aina mamman lapsi
Isi

6. Kuinka vanha äitisi on?
No olitsä jotain 26-27-vuotias
Kello

7. Kuinka pitkä äitisi on?
Jotain 2-300 metriä pitkä
Kaakao

8. Mikä on äitisi lempipuuhaa?
Olla lapsien kanssa tai kuunnella musiikkia
Puuha-Pete

9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
Mä en tiedä
Isi

10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
No jos äiti menis YouTubee
Äiti

11. Missä äitisi on tosi hyvä?
Omassa työssä
Äiti

12. Missä äitisi ei ole hyvä lainkaan?
En tiedä
Isi

13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Teippailee ja tekee paitoja
Ylä/Ala

14. Mikä on äitisi lempiruoka?
No ehkä jauhelihakastike ja spagetti
Spagetti (Pakseksi)

15. Mikä satuhahmo äitisi olisi?
Prinsessa Ruusunen
Isi

16. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
Välillä askarrellaa, välillä luetaa ja välilla katotaa leffaa
Kattoo poliiseja (posesee)

17. Mitä on samaa sinussa ja äidissäsi?
Silmien väri
Moi

18. Mitä eroa sinussa ja äidissäsi on?
Koska äidillä on silmälasit
Hassu äiti
19. Mistä tiedät että äitisi rakastaa sinua?
No koska äiti sanoo niin
Joo

20. Mikä on äitisi lempipaikka?
No melkeempä mä voisin sanoa että koti
Töissä/Leikkimaa

Joka kohtaa en ihan allekirjoita, mutta nämähän ovatkin lasten näkemys asioista. Suosittelen kaikkia haastattelemaan omia pikkuisiaan, tämä oli aivan hulvattoman hauskaa!

Vaivaamaton hammas vei vuodelepoon

Lupasin tälle vuodelle että luopuisin kaikista viisaudenhampaistani. No ensimmäisestä luovuin jo viikko sitten, tarkemmin viime viikon keskiviikkona. Hammas ei ollut vaivannut, eikä sen poistolla varsinaisesti ollut mikään kiire. Silti ne haluttiin poistaa kaikki, koska näin nuorena poistetut kuulemma paranevat paremmin.

Kaikillehan ei hampaanpoistosta seuraa mitään ongelmia ja samana päivänä saattaa voida jopa syödä normaalisti. Näin ei ollut minun kohdallani. Melkein tekisi mieli sanoa että olisihan se pitänyt arvata. En ole kuuluisa hyvästä tuuristani, vaan päin vastoin. Koitan ajatella positiivisesti manailematta mitään, mutta kyllähän se alkaa turhauttaa kun tällaista sattuu. Hammas, tai oikeammin sen puute alkoikin vaivaamaan. Eikä ihan vähän.

tooth

Tosiaan menin keskiviikkona hammaslääkäriin poistattamaan viisaudenhampaita. Ensin piti ottaa kaksi toiselta puolelta ja sitten myöhemmin toiselta. Kuitenkin tunnin jonotuksen päätteeksi sain kuulla etteivät he voi poistaa yhtään hammasta, sillä en ollut käynyt röntgenissä. Hassu juttu, sillä se oli edessä vasta perjantaina. Kerroin tästä ja tiedustelin eikö yhtään hammasta voisi poistaa. Itse kerjäsin siis. Yksi ylähammas voitiin kuulemma poistaa ja olinkin siitä aika hyvilläni. Poisto sujui noin puolessa tunnissa ja sain loppupäivän sairaslomaa ja kotihoito-ohjeet. Tästä piti alkaa paraneminen.

Seuraavana päivänä menin normaalisti töihin, kävin hiihtämässä eikä koko aikaa tarvinnut edes särkylääkettä. Mietin jo pienen hetken että oliko tämä tässä. Vaikka syöminen olikin vaikeaa, puhuminen ja muu toiminta sujui normaalisti. Ei olisi pitänyt vielä huokaista.

Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin ihan järkyttävään pääkipuun, joka selvästi säteili oikeasta poskesta, josta hammas oli poistettu. Kipu oli niin järkyttävää, että silmäni vuotivat kun koitin suunnistaa särkylääkkeiden luokse. En oikein saanut enää nukuttua ja aamulla suuntasinkin puoliunessa töihin. Pikkuhiljaa päivän aikana selvisi ettei paraneminen lähtenytkään kuten oli suunniteltu. Kituuttelin särkylääkkeiden voimalla ja lähdin töiden jälkeen sovitusti Lahteen ystäväni luokse. Meidän oli tarkoitus kirjoittaa eräitä hakemuksia, mutta pääni ei kertakaikkiaan toiminut ja kivut vaativat taas lääkettä.

Ystävän kehotuksesta soitin päivystykseen, jossa sanottiin ettei siihen aikaan kannata enää tulla käymään. Että särkylääkettä vaan ja aamulla heti kahdeksalta paikalle. Ärsytti ajaa kotiin kun tiesin joutuvani aamulla ajamaan uudelleen, mutta näin kuitenkin tein. Söin niin paljon särkylääkettä kun kotihoito-ohjeilla uskalsin, enkä illalla saanut oikein edes unta. Valvoin sohvalla itkien ja istuallaan torkkuen, kunnes soitin päivystykseen uudelleen. Kuulin saman viestin kuin aiemmin, ei kannata tulla ennen kahdeksaa. Sain kuitenkin luvan ottaa lisää särkylääkettä ja sain nukuttua sillä aamuun. Yöllä olin jo kysynyt äidiltäni, voisiko hän ottaa pojan hoitoon, kun me lähtisimme päivystykseen.

Heräsin vasta kymmeneltä, mikä oli todella ihmeellistä tuossa tilanteessa, mutta ilmeisesti lisäannos särkylääkettä auttoi hieman. Herätessä pää oli aivan yhtä kipeä kuin illallakin. Äidiltä oli tullut viesti että hän ottaisi pojan, joten lähdimme heti aamupalan (mitä itse en pystynyt syömään) jälkeen ajamaan Lahteen.

tooth

Päivystyksessä saimme kuulla kolmen tunnin jonosta. Siis KOLMEN tunnin jonosta. Onneksi meidän kohdallamme kyse oli kuitenkin ”vain” kahdesta tunnista. Aika tuntui ikuisuudelta. Noin 120 minuutin päästä pääsin hammaslääkäripäivystykseen, jossa päivystävä hammaslääkäri oli aivan ihana ja ymmärtäväinen, sekä ihmetteli suustani löytyneitä tikin riekaleita. Oli selvää että poski oli tulehtunut, se putsattiin, tikit poistettiin ja sain antibioottikuurin.

Lähtiessä oli jo ihan hyvä olo. Varmaan suurimmaksi osaksi siksi, että vihdoin olin saanut apua. Aloitin kuurin välittömästi. Lauantaista asti olen kuitenkin ollut vuodelevossa aivan täysin sänkypotilaana. Nyt on tiistai-ilta, enkä vieläkään pysty kunnolla syömään tai puhumaan, vaikka antibioottikuuria on syöty jo kolme vuorokautta. Syön edelleen maksimimäärää särkylääkkeitä ja ärsyttää etten ole vielä työkuntoinen. Kaiken muun ikävän lisäksi jonkin asteinen flunssa on hiipinyt päälle tähän samaan sairasteluun ja pari päivää oli jopa kuumetta.

Turhauttavinta on että kyseinen hammas ei ole vaivannut minua vielä missään elämän vaiheessa. Silti se onnistuu vaivaamaan nyt kun sitä ei enää ole.

En kirjoittanut tätä siksi että haluaisin pelotella niitä joilta viisureita ei ole vielä poistettu, enemmänkin siksi että saan tämän mielestäni. Suosittelen myös lämpimästi hakeutumaan ajoissa sinne päivystykseen. Jos olisin itse ollut oikein fiksu, olisin käynyt siellä jo perjantaina päivällä. Jotenkin kuitenkin kuvittelin tuollaisen vihoittelun olevan hampaan poiston jälkeen ihan normaalia.

 

Millaisia kokemuksia sinulla on viisaudenhampaiden poistosta?

Vuonna 2019 aion…

vuonna2019aion.pngNiin, mitä minä aion tehdä tänä vuonna?

snowflake.png Viettää paljon aikaa perheen kanssa
snowflake Lähteä lomalle
snowflake.png Tehdä paljon asioita jotka tekee minut onnelliseksi
snowflake.png Lopettaa turhanpäiväisen stressaamisen
snowflake.png Välttää sienien syömistä tämänkin vuoden
snowflake.png Ommella vihdoin kangasvarastojani tyhjemmiksi
snowflake.png Tehdä työtä josta nautin
snowflake.png Pitää yhteyttä ystävien kanssa
snowflake.png Luopua kaikista viisaudenhampaista
snowflake.png Käydä elokuvateatterissa kerran kuukaudessa

Uusi työni mahdollistaa sen, että minä en enää vietä iltoja ja viikonloppuja töissä, vaan ne on varattu kaikelle tälle ihanalle joka on jäänyt ihan liian kauan tekemättä. Lomailu on ollut aina itsestäni kiinni. En ymmärrä mikä siinä on että jonkinlainen kodin laitto, sisustus tai remontti menee aina matkustamisen edelle. Tänä vuonna aion antaa myös lomailulle aikaa. Tätini kanssa päätettiin uudenvuoden kunniaksi olla tänäkin vuonna syömättä sieniä (kuten kaikki aiemmatkin vuodet). Sen kummempia uudenvuodenlupauksia en tehnytkään.

Elokuvateatterissa käyminen on yksi suosikkiharrastuksistani, joten tänä vuonna aion toteuttaa aikomukseni käydä kerran kuukaudessa. Tässä kuussa olenkin jo käynyt. Sunnuntaina katsoimme Onneli & Anneli ja Nukutuskello. Kävimme Heinolan Elokuvateatteri Elossa, jota onkin paljon laitettu viimevierailun jälkeen, joten kannattaa ehdottomasti poiketa! Kallistettavassa nojatuolissa vaan on mukavampaa katsoa leffaa, kun niissä liian pystyissä, liian tiuhaan asetetuissa normaaleissa istuimissa.

snowflake

Mitä kaikkea sinä aiot tehdä tänä vuonna?
Teitkö uudenvuodenlupauksia?

Täydellä teholla yötä päivää

2018

Rakastan kirjoittamista. Jopa niin paljon, että minulla on tälläkin hetkellä 6 vihkoa työpöydällä ja kaikkiin olen kirjoittanut jotain… kotitöitä, töitä töitä, blogijuttuja, vuosisuunnitelmaa, budjettia, ym. Silti tällä hetkellä tuntuu ihan hirveän vaikealta alkaa taas kirjoittamaan blogiin. Rakastan tätä, mutta luomisen tuskat lisääntyvät päivä päivältä mitä kauemmin olen kirjoittamatta. Edellisestä postauksesta on aikaa about 70 päivää. Tässä välissä olen kirjoittanut 10 luonnosta, mutten ole julkaissut mitään.

Syksyllä iski uupumus. About samoihin aikoihin kun lopetin Noshin, alkoi aamuisin olla vaikeaa nousta ylös. Tein toki työni, mutta mitään muuta en sitten saanutkaan aikaiseksi päivän aikana. En jaksanut tehdä lasten kanssa mitään. Korkeintaan kommentoin sohvan pohjalta hienoja temppuja tai kuuntelin juttuja. Samoihin aikoihin kärsin myös jatkuvasta päänsärystä. Piti oppia lepäämään ja olemaan välittämättä ympärillä olevasta kaaoksesta. Tässä en ole vieläkään kovin hyvä, mutta harjoittelen.

Olen tottunut siihen, että päivä on hyvä kun saan aikaiseksi paljon. Olen vähän semmoinen ”kaikki tai ei mitään” tyyppi, joten aikaansaamattomuus tuntuu vielä pahemmalta kun se ettei jaksa. Tämän siitä saa kun menee täydellä teholla yötä päivää, eikä muista välillä hengähtää. Tietysti omalta osaltaan koko perheen väsymystä on lisännyt 3-vuotiaan vasten kasvoja iskenyt uhma. Juuri tämän saman tyypin, joka on vaatinut unileluksi sinitarraa, mutta myös ruuvimeisseliä ja ilmapalloa.

Viime vuosi oli ihana, opettavainen, rankka, inspiroiva, ikimuistoinen. Täynnä työtä, rakkautta, häähumua, iloa, ahdistusta, jännitystä, uuden opettelua, suuria muutoksia, väsymystä ja kaikkea muuta. Yhdellä sanalla sitä ei pysty edes kuvailemaan, mutta ikimuistoinen on varmasti kaikista kuvaavin.

ilotulite

Kaikista niistä iloisista hetkistä huolimatta olin onnellinen, kun vihdoin vuoden vaihtuessa sain jättää hyvästit rankalle vuodelle ja kilistäen toivottaa menestyksen vuoden tervetulleeksi. Nyt olen täynnä tarmoa ja odotan innolla tulevaa, sillä tästä vuodesta on tulossa aivan huikea. Suuret muutokset tulevat olemaan tänä vuonna osa meidän perheen elämää ja niihin ollaan saatu rauhassa valmistautua.

10 ehkä hieman turhaakin faktaa viime vuodesta:

  • kävin elokuvateatterissa 5 kertaa
  • kävin kesäteatterissa 2 kertaa
  • kirjoitin blogiin yhtä monta postausta kun vuonna 2017
  • blogin kävijämäärät tuplaantuivat
  • menimme naimisiin
  • esikoinen aloitti eskarin
  • pikkumies aloitti päiväkodin
  • minä menin töihin
  • lopetin edustajana Noshilla
  • koristelin kalenterini kaikki 52 viikkoaukeamaa

Alkaneesta vuodesta aion kirjoittaa ihan oman postauksensa.

Ihanaa vuotta 2019 juuri sinulle!
Jää ihmeessä seuraamaan meidän juttuja:
Facebookissa Äidin kasvatusopas
Instagramissa lotankasvatusopas

Sanotaan että syksy on uuden alku

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJa se onkin. Meidän lapset nimittäin aloittivat päivähoidon melkein 3 kotivuoden jälkeen. Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin… mutta selvisin. Olin ajatellut että minulla on velvollisuus hoitaa lapseni itse kun olen lapsia halunnut. Kuitenkin kun esikoinen aloitti elokuussa esikoulun, aloin haaveilla että mitä jos pikkuvelikin olisi ainakin joitain päiviä viikosta päivähoidossa. Asia jäi vielä taka-alalle kun opettelimme eskariarkeen. Isosiskoa eskariin viedessä pikkuveli usein oli itsekin eteisessä jo riisumassa ja menossa leikkimään muiden kanssa. Tämä vahvisti omaa ajatustani siitä että pikkumies voisi hyvinkin olla valmis hoitoon.

Lopullisen sysäyksen hoitopaikkojen hakemiselle sain kuitenkin, kun minulle tarjottiin ehkä yllättävältäkin taholta töitä. En voinut mitenkään kieltäytyä tarjouksesta, joten kiireellä hain lapsille hoitopaikkoja jotka täällä Heinolassa myönnettiin meille jo muutamassa päivässä. Olin varautunut kahden viikon viiveeseen. Siksi olinkin todella positiivisesti yllättynyt nopeasta palvelusta ja siitä, että pystyin aloittamaan työt lokakuun alusta. Pikkumiehen päivähoidon aloitus on sujunut täysin ilman ongelmia ja hän jää joka aamu iloisena hoitoon leikkimään. Tämä helpottaa omaa töihinlähtemistä.

Kokopäivätyö myös saneli sen, että minun oli ilmoitettava Noshille lopettamispäätöksestä. Päätös tuntuu toisinaan todella oikealta ja toisinaan aivan hirvittävän haikealta. Pian kaksi ja puoli vuotta olen edustanut merkkiä jonka takana olen seissyt ja jota olen ylpeydellä edustanut. En voi kuin kiittää Noshia mahdollisuudesta hoitaa lapsia kotona ja saada omaa aikaa, sekä tuloja siinä sivussa. Tämä on ollut aivan huikea matka elokuusta 2016 alkaen, kun pikkuveli oli vain 8 kuukautta vanha.

Edustajuutta minulla on jäljellä kuukauden verran eli marraskuun loppuun. Sen jälkeen jatkan inNOSHtuneisuutta kotisohvalta käsin ❤ Mikäli haluat vielä tilata kauttani, laita sähköpostia osoitteeseen: lotta.virtanen@nosh-kotimyynti.fi

Uudesta työstäni en vielä tässä vaiheessa kerro enempää, mutta palaan asiaan myöhemmin. Sen verran voin sanoa että arki tällä hetkellä on aivan hirvittävän hektistä eikä blogillekaan meinaa löytyä aikaa. Koitan päivittää instaa vähän useammin, joten jos meidän kuulumiset kiinnostaa, niin @lotankasvatusopas

♥ Hauskaa huomata että joku vielä eksyy tänne, yritän taas kerran aktivoitua ♥